Vastuuton työkäyttäytyminen - tunnista ja puutu!
Kouluttajana toimii Totti Karpela
Vastuuton työkäyttäytyminen häiritsee ja vaikeuttaa työyhteisön toimintaa. Opi tunnistamaan ja puuttumaan vastuuttomaan työkäyttäytymiseen!
Komentelu, työn laiminlyönti ja oman mielen osoittaminen – kuulostaako tutulta?
Viime vuosien aikana on työpaikkakiusaamisen yhteydessä alettu puhua työpaikalle sopimattomasta käytöksestä, joka ei kuitenkaan täytä kiusaamisen tunnusmerkkejä.
Työterveyslaitoksen lanseeraama termi vastuuton työkäyttäytyminen on käytöstä, joka häiritsee ja vaikeuttaa työyhteisön toimintaa ja aiheuttaa mielipahaa, ärtymystä ja työmotivaation laskua muissa työyhteisön jäsenissä. Se ei ole kuitenkaan varsinaisesti kiusaamista. Käytös voi olla vaikkapa omien valtuuksien ylittämistä, muiden komentelua, tehtävien laiminlyöntiä tai muuta mielenosoittamista. Vastuuton työkäyttäytyminen on kiusaamista yleisempää ja voi samalla tavalla aikaansaada merkittäviä muutoksia työpaikanpiirissä, työssäjaksamisessa ja -viihtymisessä.
Miksi katsoa koulutus?
- Opit havaitsemaan varhaisia vastuuttoman työkäyttäytymisen oireita.
- Erilaisten häirikkötyyppien tunnistaminen helpottuu ja häiriköiden hallinta helpottuu.
- Saat ideoita ja avaimia ongelmakäytöksen ennaltaehkäisyyn.
- Saat ohjeita siihen, miten vastuuton työkäytös voidaan ottaa puheeksi.
- Esimiestyöskentely selkeytyy. Madallat myös puuttumiskynnystä.
Koulutuksen sisältö
9 oppituntia · 48 min
Avaa kaikki luvut Sulje kaikki luvut
Asiantuntija, Mielenrauha Oy
Totti Karpela on yli kahden vuosikymmenen ajan työskennellyt organisaatioissa esiintyvän ongelmakäyttäytymisen parissa niin valtionhallinnon kuin siviilielämän palveluksessakin. Valtionhallinnosta hankitun kattavan kouluttajakokemuksen lisäksi on Totti ehtinyt kouluttaa siviiliorganisaatioita jo vuodesta 1998 alkaen. Nykyisin lähes jokaisella mantereelle vuosittain kouluttava Totti on ehtinyt kerätä kokemuksia laaja-alaisesti eri teollisuuden alojen sekä asiantuntija- ja palvelualojen edustajien kouluttamisesta ja konsultoinnista. Totti on toiminut pitkään merkittävien organisaatioiden asiakaspalvelun kehittämisen parissa haasteellisten ja vaativien palvelutilanteiden sekä asiakkaiden osalta. Erityisosaamisalueena on pitkä kokemus esimiesten ja johtoryhmien valmentamisesta myös työpaikan sisäisten konflikti- ja viestintälanteiden sekä toimintamallien kehittämiseksi.
Totti toimii Mielenrauhan toimitusjohtajana ja pääkouluttajana, sekä projektiluontoisesti erilaisissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä mm. Euroopan neuvoston ja ETYJ:n palveluksessa. Noin puolet vuodesta Totti asuu Hong Kongissa, jossa hän toimii myös Peace of Mindin Ltd. pääkouluttajana ja toimitusjohtajana.
Kahden yrityksen toimitusjohtajuuden lisäksi Totti toimii kansainvälisen asiantuntijajärjestö AETAP:n (Association Of European Threat Assessment Professionals) hallituksessa. Totti Karpelalta löytyy myös ensimmäisenä Yhdysvaltojen ulkopuolisena ammattilaisena CTM-akkreditointi. Tutkintoon edellytetään todistettu kokemus toimimisesta väkivaltariskien ehkäisyn parissa ja laajan ammatillisen kirjallisuuden sekä uusimpien tutkimustietojen hallitsemista. Tutkintoon kuuluu juridiikan, kriminaalipsykologian, kuulusteluopin sekä riskienhallinnan alueita.
87 %
Arvioita antavat ainoastaan opiskelijat, joiden tili on vahvistettu
Hyvä ja selkeä.
Mielenkiintoinen aihe. Hyvä puhuja. Päässä alkoi pyöriä tilanteita ja esimerkkejä omasta työelämästä.
HYVÄ