Päätön työelämä -sarja

Kouluttajana toimii  Tomi KaukinenPerttu PölönenJenni Janakka ja Jarno Laasala

Sopii kuunteluun

Mihin suuntaan moderni työelämä on menossa? Onko burnoutia mahdollista ehkäistä, entä saako työpaikalla enää flirttailla? Tomi Kaukisen haastattelussa Perttu Pölönen, Jarno Laasala ja Jenni Janakka ottavat kantaa modernin työelämän ilmiöihin. Koko kuvaus

Kokonaispituus

42 min

Oppituntien lukumäärä

5

Tyytyväisyys
Lisää opintosuunnitelmaan
Rajaton käyttö
Mihin koulutus keskittyy

Työelämä on ihmisen historiassa silmänräpäys ja modernia työelämää nykyisessä muodossaan on kestänyt vasta noin 50 vuotta. Aikaisemmin suurin osa ihmisistä taisteli teollisessa ympäristössä, kun taas nyt suurin osa työskentelee moderneissa, mukavissa toimistoissa. Työ on muuttunut siistimmäksi ja kevyemmäksi, eli asioiden pitäisi olla paremmin. Kun katsomme modernia työelämää tarkemmin, huomaamme, ettei kaikki kuitenkaan ole kohdallaan. Vaikka koemme saavamme työstämme omanarvontunnetta sekä merkitystä, silti monet meistä vihaavat työstänsä. Lisäksi uupumus, kokoaikainen kiire sekä riittämättömyyden tunne ovat kasvussa ja ne tekevät meistä onnettomia.  

Mitä työelämässä oikein tapahtuu ja miksi siitä on tullut niin päätöntä?  

Tässä sarjassa tutustumme Tomi Kaukisen johdolla päättömän työelämän ilmiöihin. Perttu Pölönen, Jarno Laasala ja Jenni Janakka avaavat modernin työelämän ilmiöitä, kuten robotisaatiota, me too -ilmiötä ja burnoutia. Mikä erottaa flirttailun ja häirinnän, entä onko burnoutia mahdollista ehkäistä? Hyppää kyytiin! 

Koko kuvaus

Hanki seuraavat taidot
Kouluttajat
Tomi Kaukinen

Sarjayrittäjä, keynote speaker, valtakunnan virallinen epäonnistuja, KTM

Tomi Kaukinen kulkee nimellä ”Valtakunnan virallinen epäonnistuja”. Hän on sarjayrittäjä, startup-mentori sekä puhuja. Kaukisen ura on sisältänyt jyrkkiä muutoksia. Lukion väliin jättänyt Kaukinen siirtyi jo varhaisessa teini-iässä raksalle ja sieltä siivoojaksi Tukholman metroon. Parin vuoden kuluttua hän kuitenkin irtisanoutui ja palasi takaisin koulunpenkille, jossa hän suoriutui lukiosta kympin keskiarvolla ja pääsi Tukholman Kauppakorkeakouluun. 

Seuraavat kuusi vuotta Kaukinen työskenteli isoille kansainvälisille investointipankeille, kuten JPMorgan, kunnes elämänkriisi iski jälleen. Kaukinen otti lopputilin ja siirtyi start-up maailmaan. Hän vei yrityksensä muun muassa Espanjaan ja Kaakkois-Aasiaan ja työskenteli maailman isompien mediatalojen kanssa. Tällä kertaa hänet kuitenkin pysäytti vakava uupumus ja masennus. Hän hyppäsi pois omasta firmasta sairaslomalle.  

Nykyään Kaukinen puhuu yrittäjyydestä, itsensä toteuttamisesta sekä uupumuksesta ja on ehdolla vuoden puhujaksi tarinankertoja-kategoriassa. 

 


Perttu Pölönen

Keksijä, futuristi, startup-yrittäjä

Perttu Pölönen on keksijä, futuristi, säveltäjä ja startup-yrittäjä, joka on voittanut Euroopan suurimman nuorille suunnatun tutkimuskilpailun (EUCYS) ja valmistunut Singularity University -tulevaisuusyliopistosta, joka sijaitsee NASAn tutkimuskeskuksessa Kaliforniassa. Hän on kävelevä esimerkki poikkitieteellisyydestä ja –taiteellisuudesta. Perttu on akateemisesti koulutettu säveltäjä Sibelius-Akatemiasta, mutta on opiskellut myös eksponentiaalisia teknologioita Piilaaksossa. Hän on työskennellyt disruptioanalyytikkona muutosjohtamiseen erikoistuneelle konsulttiyritykselle ja perustanut NASAlla ollessaan hyväntekeväisyysjärjestön 360ed, joka kehittää opettajankoulutusta Myanmarissa virtuaalitodellisuus-teknologiaa käyttäen.

Pertun oma Sävelkello-keksintö on klassinen keksintötarina siitä, kuinka henkilökohtainen haaste voi muuttua kansainvälisesti palkituksi ja patentoiduksi vientituotteeksi. Sävelkello, sovellus musiikinteorian opetuksen tueksi lapsille, nousi AppStore-kaupassa ostetuimmaksi musiikkiappiksi yli 10 maassa. Suomen päämedioissa Perttua on kutsuttu superälyköksi, neroksi ja pelottomaksi keksijäksi, joka on osallistunut mm. Nobel-juhliin. Vuonna 2014 hänet valittiin luovimmaksi suomalaiseksi Slushissa ja vuonna 2018 hänet valittiin Nordic Business Forumin “25 Under 25 in Nordics”–listalle kuin myös MIT Tech Review 35 Innovators in Europe–listalle.

Perttu on äärimmäisen innostava puhuja, joka avaa disruptiota, megatrendejä, eksponentiaalisia teknologioita ja näiden valtavia vaikutuksia ihmisiin, organisaatioihin ja koulutukseen. Kyseessä on herättelevä tuulahdus Piilaakson dynaamista ajattelua yhdistettynä milleniaalin muuttuvaan maailmankuvaan ja hänen inspiroivaan tarinaansa. Perttu on saanut erinomaista palautetta kyvystään rohkaista yleisöään kohtaamaan tulevaisuuden tuomat haasteet, mutta myös sen ennennäkemättömät mahdollisuudet. Sille, joka ymmärtää teknologian kehityksen, avautuu koko maailma.


Jenni Janakka

Kirjoittaja, kolumnisti, puhetaiteilija

Jenni Janakka on suomalainen kirjailija, puhetaiteilija, Himocast -podcastin toinen juontajista ja Röyhkeyskoulun perustaja. Jenni on pitkän linjan esiintyjä ja tottunut kuljettamaan tilaisuutta luontevasti eteenpäin. Janakan suosittu Röyhkeyskoulu auttaa katsojaa tunnistamaan oman osaamisensa, sanoittamaan sen ja olemaan ylpeä osaamisestaan ja tekemisestään. Tämä rohkaisee, motivoi ja valaa uskoa kuulijaan. Jennin esimerkkitarinat yhdistettynä suoraan puheeseen ja vaikuttavaan esiintymiseen pitävät katsojan otteessaan. 


Jarno Laasala

Puhuja, luova johtaja

Jarno Laasala on luonut Duudsoneista kansainvälisen menestystarinan, jonka tv-ohjelmat ovat levinneet yli 150 maahan. Jarno on kasvattanut Rabbit Films tuotantoyhtiönsä kellaripajasta Hollywood peluriksi. Jarno on tehnyt mahdottomasta mahdollista. 20-vuotisen uraseikkailunsa aikana Jarno on sukeltanut syvälle itseensä ja tutkinut itsemyötätunnon vaikutusta työhyvinvointiin.

Jarno Laasala ei pelkää puhua vaikeista hetkistä tai avata, kuinka niistä on noustu ja luotu uutta menestystä. Jarnon kokema burnout hänen ohjatessaan Hollywoodissa tv-sarjaa on ollut yksi hänen isoimmista opettajistaan.

Koulutuksen arviot

82 %

21 tyytyväisyys
10x
4x
6x
1x
0x

Arvioita antavat ainoastaan opiskelijat, joiden tili on vahvistettu


Suvi Kontio

Puhe oli paikoin epäselvää ja äänenvoimakkuus haasteellinen. Hyvä sisältö


Miia Kukkasniemi

Kiinnostavaa keskustelua mielenkiintoisista aiheista.


Marjut P.

Kivoja ajatuksenherättelijöitä ja näkökulmia työelämään. Koulutus maistuu hyvin kävelyllä nautittavaksi.