Kouluttajat

Tomi Kaukinen

Tomi Kaukinen

Sarjayrittäjä, keynote speaker, valtakunnan virallinen epäonnistuja, KTM

Tomi Kaukinen kulkee nimellä ”Valtakunnan virallinen epäonnistuja”. Hän on sarjayrittäjä, startup-mentori sekä puhuja. Kaukisen ura on sisältänyt jyrkkiä muutoksia. Lukion väliin jättänyt Kaukinen siirtyi jo varhaisessa teini-iässä raksalle ja sieltä siivoojaksi Tukholman metroon. Parin vuoden kuluttua hän kuitenkin irtisanoutui ja palasi takaisin koulunpenkille, jossa hän suoriutui lukiosta kympin keskiarvolla ja pääsi Tukholman Kauppakorkeakouluun. 

Seuraavat kuusi vuotta Kaukinen työskenteli isoille kansainvälisille investointipankeille, kuten JPMorgan, kunnes elämänkriisi iski jälleen. Kaukinen otti lopputilin ja siirtyi start-up maailmaan. Hän vei yrityksensä muun muassa Espanjaan ja Kaakkois-Aasiaan ja työskenteli maailman isompien mediatalojen kanssa. Tällä kertaa hänet kuitenkin pysäytti vakava uupumus ja masennus. Hän hyppäsi pois omasta firmasta sairaslomalle.  

Nykyään Kaukinen puhuu yrittäjyydestä, itsensä toteuttamisesta sekä uupumuksesta ja on ehdolla vuoden puhujaksi tarinankertoja-kategoriassa. 

 

Kouluttajan koko profiili

Niina Ratsula

Niina Ratsula

Eettisen liiketoiminnan asiantuntija, KTM, Code of Conduct Company Oy

Niina Ratsula on Oikein toimimisen kulttuuri – Johtajan opas eettisen organisaation rakentamiseen -teoksen (2019) kirjoittaja sekä Nordic Business Ethics Network -yhteisön toinen perustajista. Niina on eettisesti kestävän yrityskulttuurin ja vastuullisen johtamisen puolesta puhuja, jolla on yli vuosikymmenen kansainvälinen pörssiyritystausta eettisen liiketoiminnan ja hyvän hallinnon kehittämisestä ja johtamisesta. 

Niinalla on takana satoja valmennuksia ja johtoryhmien sparrauksia yritysvastuun, compliance-ohjelmien ja eettisen liiketoiminnan kehittämisessä. Niina haastaa ihmisiä ja organisaatioita tarkastelemaan toiminnan vastuullisuutta yrityskulttuurista käsin ja sen pohjalta kehittämään johtamista, viestintää ja henkilöstön kouluttamista. Niina palkittiin vuonna 2019 vuoden Vastuullisena Vaikuttajana (Bonfire Agency).

Kouluttajan koko profiili

Kari Kanala

Kari Kanala

Kirkkoherra, Paavalin seurakunta

Kari Kanala toimii kirkkoherrana Paavalin seurakunnassa Helsingissä. Kari on työskennellyt yli 20 vuotta pappina ja hänellä on runsaasti monipuolista kokemusta esimies- ja johtotehtävistä sekä kirkosta että sen ulkopuolelta. Nykyisessä tehtävässään Kari toimii sekä henkilöstöjohtajana työntekijöille että vastaa strategiasta yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa.

 

Kouluttajan koko profiili

Miia Savaspuro

Miia Savaspuro

Johtava asiantuntija, kirjailija, Miltton

Miia Savaspuro on työelämän murrokseen erikoistunut toimittaja ja asiantuntija. Hän on auttanut kymmeniä suomalaisia yrityksiä rakentamaan parempaa organisaatiokulttuuria, johtamista ja viestintää.

Julkaisut:

Itseohjautuvuus tuli työpaikoille – mutta kukaan ei kertonut, miten sellainen ollaan (Alma Talent 2019)

Kouluttajan koko profiili

Sanna Ukkola

Sanna Ukkola

Toimittaja, juontaja, kolumnisti

Sanna Ukkola on pitkän linjan toimittaja, joka on työskennellyt niin lehdissä kuin televisiossakin. Hänellä on 20 vuoden kokemus journalistin työstä ja median toimintatavoista. Ukkola on työskennellyt tv-toimittajana ja -juontajana muun muassa A-studiossa, Aamu-televisiossa, Pressiklubissa ja Sannikka&Ukkola-ohjelmassa ja kolumnistina Ylellä ja Iltalehdessä.

Kouluttajan koko profiili

Joel Willans

Joel Willans

Creative Director, founder of Very Finnish Problems, Ink Tank Media Oy

Joel Willans is the Creative Director at Ink Tank Media, a best-selling author and creator of the social media sensation, Very Finnish Problems. As a pioneer of content marketing in Finland, he’s crafted content strategies for organisations as diverse as Nokia, Microsoft, Moomin Characters, YLE, Rovio, F-Secure, Supercell, L'Oreal, Sports Tracker and the European Parliament, reaching tens of millions of people worldwide.

His prize-winning fiction has been broadcast on BBC radio and published in countless magazines and anthologies worldwide. In 2013, his debut short story collection was published in the UK. His second book, the bestseller, 101 Very Finnish Problems: A Foreigner's Guide to Surviving Finland, was published by Gummerus in June, 2017. The sequel More Finnish Problems: An Even More Essential Guide was published a year later.  

 

 

Kouluttajan koko profiili

Katleena Kortesuo

Katleena Kortesuo

Tietokirjailija ja kouluttaja, Suomen kallein siivooja

Katleena Kortesuo on palkittu valmentaja ja tietokirjailija, joka tunnetaan napakasta ja humoristisesta otteestaan. Katleena on julkaissut yli 40 tietokirjaa, joista suurin osa käsittelee bisnestä ja viestintää. Hän on kouluttanut työkseen 20 vuoden ajan ministeriöitä, pörssiyhtiöitä, järjestöjä, kuntia ja kaupunkeja. Katleena on erikoistunut esiintymistaitoihin, mediavalmennukseen ja kriisiviestintään. 

Katleena kuvaa itseään lyhytjänteiseksi tyypiksi, joka hahmottaa nopeasti kokonaisuuksia ja tulee toimeen ihmisten kanssa. Hän on parempi toteuttamaan lyhyitä valmennuksia ja nopeita viestintätoimenpiteitä kuin pitkäkestoisia koulutusprojekteja. 

Kouluttajan koko profiili

Teemu Arina

Teemu Arina

Digitalisaation asiantuntija, tietokirjailija ja biohakkeri

Teemu Arina on kansainvälisesti tunnettu digitalisaation tulevaisuuteen erikoistunut tietokirjailija, puhuja ja biohakkeri. Arina on erikoistunut erityisesti työn, johtamisen, asumisen ja terveyden tulevaisuuden avainkysymyksiin. Hän tutkii ihmisen ja koneen välistä suhdetta ja mitä se merkitsee ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. 

Teemu Arina on palkittu puhuja (Vuoden puhuja 2017, Speakersforum, Vuoden johtamiskouluttaja 2018, Turun kauppakorkeakoulu). Hän on esiintynyt mm. USA:ssa, Iso-Britanniassa, Japanissa, Venäjällä, Kiinassa ja Saksassa. Vuonna 2015 hän sai Euroopan parlamentin, Saksan opetus- ja tutkimusministeriön sekä Unescon suojeleman Leonardo Award -tiedepalkinnon teema-alueella ”Humanity in Digitization”. Vuonna 2016 hänet valittiin Top 100 IT-alan vaikuttajaksi tietotekniikan ammattilaislehti Tivin toimesta. Hän on julkaissut kollegoidensa kanssa kaksi optimaalista suorituskykyä, terveyttä ja hyvinvointia käsittelevää kirjaa: Biohakkerin käsikirjan (2016) ja Biohakkerin stressikirjan (2018). 

Kouluttajan koko profiili

Liisa Uusitalo-Arola

Liisa Uusitalo-Arola

Työpsykologi, kouluttajapsykoterapeutti, Shortum Oy

Liisa Uusitalo-Arola on eri psykologian sovellusaloilta tulevien ideoiden yhdistelijä, joka on liikkunut koko työuransa ajan työ- ja organisaatiopsykologian ja lyhytpsykoterapian välimaastossa. Viimeiset 10 vuotta hän on keskittynyt lyhytpsykoterapeuttisten menetelmien ja niiden työelämäsovelluksien kehittämiseen.  

Liisa on kirjoittanut yhdessä Katri Kannisen kanssa kirjan Lyhytterapeuttinen työote (2015). Kirjassa Uuvuksissa (2019) hän käsittelee työuupumusta, siitä toipumista ja kestävän elämäntavan rakentamista teoriassa ja käytännössä. Liisa on Lyhytterapiatalo Shortumin perustajaosakas.  

Kouluttajan koko profiili

Tanja Piha

Tanja Piha

Asiantuntijamyynnin pioneeri, myynti- ja markkinointijohtaja, Greenstep

Kouluttajan koko profiili

Timo Toivanen

Timo Toivanen

Oivalluttaja, yritysvalmentaja, toimitusjohtaja

Timo on kauppatieteiden maisteri, talouden oivalluttaja, yritysvalmentaja sekä toimitusjohtaja. Hän on yritystalouden moniottelija, jonka intohimona on synnyttää kuulijoilleen talouden oivalluksia. Timo on kokenut yritysvalmentaja, joka on kouluttanut yli 100 yrityksen räätälöidyissä talouden valmennuksessa sekä avoimissa valmennuksissa tuhansille kuulijoille. Timolla on yli 1000 valmennustapahtuman kokemus vuodesta 2008 lähtien. Timo jakaa talouden ilosanomaa ymmärrettävästi ja kuulijat huomioiden, eikä puhu "talousjohtajaa", elleivät kuulijat ole talousjohtajia.  

Timon teesit kouluttajana ovat osaa asiasi, vuorovaikutus puree, intouta, rautalangoita ja oivalluta. Timo on positiivinen, energinen ja innostava esiintyjiä, joka tempaa kuulijat mukaan tarinaan.

Kouluttajan koko profiili

Mirjami Sipponen-Damonte

Mirjami Sipponen-Damonte

Sertifioitu ammattifasilitaattori, Toimitusjohtaja, Xpedio Oy

Mirjami Sipponen-Damonte on Xpedion perustaja ja toimitusjohtaja. Hän on työskennellyt fasilitoinnin ja organisaatioiden kehittämisen parissa 15  vuoden ajan ympäri Eurooppaa – Italiasta ja Suomesta käsin. 

 

Mirjamilla on hallussaan korkeimman tason kansainvälinen fasilitoinnin sertifiointi: Certified Professional Facilitator (CPF)  | Master. Hän  on toiminut  Kansainvälisen fasilitaattoriyhdistyksen (The International Association of Facilitators) globaalin hallituksen jäsenenä, sekä Euroopan & Lähi-Idän  aluejohtajana. Vuonna 2016 Mirjami palkittiin  "Gold Facilitation Impact Award " -tunnustuksella erinomaisesta ja tuloksekkaasta fasilitoinnista. 

 

Mirjami on myös sertifoitunut  Lego® Serious Play® -menetelmän fasilitaattori ja kokenut menetelmän valmentaja. Hän on menestyksekkääsi kehittänyt  LEGO® Serious Play® -menetelmästä sovelluksia erityisesti strategiatyöhön, asiakaskeskeisyyden kehittämiseen sekä keynote-puheenvuorojen oppien jakamiseen ja konkretisointiin. 

 

Mirjami on omistautunut kehittämään fasilitoinnin tunnettuutta, sekä ammattifasilitoinnin taitoja. Hänen taustansa vuorovaikutustaitojen valmentajana sekä rikos- ja riita-asioiden sovittelijana vaikuttanee myös siihen, että fasilitoinnissa Mirjami kiinnittää paljon huomiota ryhmädynamiikkaan, ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen, konfliktien käsittelyyn, sekä psykologisen turvallisuuden luomiseen. 

 

Huhtikussa 2020 ilmestyi Mirjamin kirjoittama  Varmuutta fasilitointiin  -kirja, Alma Talentin julkaisemana.​ 

Kouluttajan koko profiili

Maisa Lehtinen

Maisa Lehtinen

Psykologi, työterveyspsykologi, Mielen tasapaino Oy

Maisa Lehtinen on psykologi ja työterveyspsykologi. Maisan asiantuntijuus kohdistuu erityisesti työelämän ilmiöihin yksilön ja organisaation näkökulmista. Stressinhallintaan, hyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen sekä tasapainoisen elämän vahvistamiseen liittyvät teemat ovat lähellä Maisan sydäntä.  

Maisa tukee työyhteisöjä johtoryhmien, esimiesten, työyhteisöjen ja yksilöiden kautta. Maisa on valmistunut psykologiksi yli kymmenen vuotta sitten. Tällä hetkellä työ painottuu ennaltaehkäisevään näkökulmaan työterveyshuollossa.

Kouluttajan koko profiili

Samuli Salonen

Samuli Salonen

LinkedIn- & myyntivalmentaja

Samuli Salonen on puhuja, myyjä ja LinkedIn-vaikuttaja yli 10 000 seuraajalla.

Samuli hyödyntää LinkedIniä myynnissä työssään Advance B2B:llä sekä valmentaa ihmisiä LinkedInin hyödyntämisessä myynnissä ja työnhaussa. Samuli toimii myös asuntosijoittajana.

Kouluttajan koko profiili

Mervi Lamminen

Mervi Lamminen

CEO, Auntie Solutions Oy

Mervi Lamminen on Auntie Solutionsin toimitusjohtaja ja perustaja. Hän on itse uupunut johtotehtävissä ollessaan, mielekkäässä työssä. Tästä seurasi lopulta uusi ura, jolla Mervi haluaa auttaa ihmisiä ennen kuin nämä uupuvat. Kaikki uupumiset eivät ole estettävissä, mutta moni on, ja jokainen uupuminen on liikaa.  
 

Auntiessa Mervillä on näköalapaikka yritysten henkilöstön jaksamiseen – miksi uuvumme, mitä sille voidaan tehdä ja kenen on vastuu. Koulutukseltaan Mervi on kauppatieteiden maisteri. 

Kouluttajan koko profiili

Simo Levanto

Simo Levanto

Asiantuntijapsykologi, Ilmarinen

Psykologi Simo Levanto on kokenut työelämän ilmiöiden ja pulmien asiantuntija. Hän on toiminut niin henkilöstökonsulttina, työterveyspsykologina kuin valmentajana. Hänen asiantuntemuksensa kattaa johtamisen ja esimiestyön kehittämisen, muutosten aiheuttamat haasteet, tietotyön kiemurat, stressinhallinnan ja palautumisen, työpaikan sisäisen yhteistyön haasteet ja työhyvinvoinnin. 

 

Simo on kiinnostunut tutkailemaan kaikkea sitä, mikä ohjaa meitä niin työssä kuin yksityiselämässä toimimaan juuri niin kuin me toimimme. Hän on kouluttajana käytännönläheinen ja haastaa mielellään yleisöä pohtimaan asioita uusista näkökulmista. Luvassa on hyvin perusteltua asiaa selkeässä ja innostavassa muodossa. 

Kouluttajan koko profiili

Petteri Niemi

Petteri Niemi

OTM, KTM, Petteri Niemi Consulting

Petteri Niemi on juristi, ekonomi ja yrittäjä.  

 

Liiketoimintani tarkoituksena on löytää parhaat ratkaisut asiakashankinnan haasteisiin ja tarjota ne palveluina asiantuntijayrityksille, jotka haluavat menestyä. Haluan olla mukana tekemässä uudenlaista asiantuntijapalveluiden myyntiä ja markkinointia, joka on digitaalista, asiakaskeskeistä ja eettistä. 

 

Esiintyminen, kommunikaatio ja vaikuttaminen ovat lähellä sydäntäni. Uskon, että nämä taidot erottelevat parhaat asiantuntijat massasta tulevaisuudessa. 

Kouluttajan koko profiili

Totti Karpela

Totti Karpela

Asiantuntija, Mielenrauha Oy

Totti Karpela on yli kahden vuosikymmenen ajan työskennellyt organisaatioissa esiintyvän ongelmakäyttäytymisen parissa niin valtionhallinnon kuin siviilielämän palveluksessakin. Valtionhallinnosta hankitun kattavan kouluttajakokemuksen lisäksi on Totti ehtinyt kouluttaa siviiliorganisaatioita jo vuodesta 1998 alkaen. Nykyisin lähes jokaisella mantereelle vuosittain kouluttava Totti on ehtinyt kerätä kokemuksia laaja-alaisesti eri teollisuuden alojen sekä asiantuntija- ja palvelualojen edustajien kouluttamisesta ja konsultoinnista. Totti on toiminut pitkään merkittävien organisaatioiden asiakaspalvelun kehittämisen parissa haasteellisten ja vaativien palvelutilanteiden sekä asiakkaiden osalta. Erityisosaamisalueena on pitkä kokemus esimiesten ja johtoryhmien valmentamisesta myös työpaikan sisäisten konflikti- ja viestintälanteiden sekä toimintamallien kehittämiseksi. 
 
Totti toimii Mielenrauhan toimitusjohtajana ja pääkouluttajana, sekä projektiluontoisesti erilaisissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä mm. Euroopan neuvoston ja ETYJ:n palveluksessa. Noin puolet vuodesta Totti asuu Hong Kongissa, jossa hän toimii myös Peace of Mindin Ltd. pääkouluttajana ja toimitusjohtajana.  
 
Kahden yrityksen toimitusjohtajuuden lisäksi Totti toimii kansainvälisen asiantuntijajärjestö AETAP:n (Association Of European Threat Assessment Professionals) hallituksessa. Totti Karpelalta löytyy myös ensimmäisenä Yhdysvaltojen ulkopuolisena ammattilaisena CTM-akkreditointi. Tutkintoon edellytetään todistettu kokemus toimimisesta väkivaltariskien ehkäisyn parissa ja laajan ammatillisen kirjallisuuden sekä uusimpien tutkimustietojen hallitsemista. Tutkintoon kuuluu juridiikan, kriminaalipsykologian, kuulusteluopin sekä riskienhallinnan alueita.  

Kouluttajan koko profiili

Emma Kimiläinen

Emma Kimiläinen

Kilpa-autoilija ja puhe- sekä media-alan yrittäjä

Emma Kimiläinen on menestynyt autourheilija, joka aloitti ajamisen karting-autolla kolmevuotiaana isänsä innoittamana. Viisivuotiaana Emma ajoi ensimmäiset kilpailunsa ja kymmenen vuotta myöhemmin hän siirtyi kartingista pikkuformulaluokkiin. Emma on kohdannut monia vastoinkäymisiä urallaan, mutta hän on aina löytänyt tiensä takaisin ammattilaiseksi. Tällä hetkellä Kimiläinen jahtaa mestaruutta suuren suosion saaneessa maailman ensimmäisessä naisten kansainvälisessä W Series -formulasarjassa, joka ajetaan osittain F1-kilpailuviikonloppuina.    

 

Vaiherikkaan uransa aikana miehisellä alalla Emma on keitetty monissa sopissa, jonka johdosta hän on oppinut mitkä asiat todellisuudessa johtavat menestykseen ja tasapainoon elämässä. Miten tunnetiloja ja elämää hallitaan epävarmoissa ja stressaavissa tilanteissa tai miten lapsiperhe-elämä yhdistetään aikaa vaativaan urheilu-uraan sekä yrittäjyyteen.  

Kouluttajan koko profiili

Antti Apunen

Antti Apunen

Tuotteistaja, Ediste Oy

Antti Apunen on tuotteistanut kahden viime vuosikymmenen aikana satoja palveluja. Hänen asiakkaitaan ovat suomalaiset ja kansainväliset yritykset, jotka myyvät osaamistaan ja tuotteitaan maailmanlaajuisesti.  

Antti on kirjoittanut useita tuotteistusaiheisia kirjoja. Niistä viimeisin on Haastajasta hittipalveluksi (Alma Talent 2020), joka tarjoilee osuvia tarinoita palvelukehityksestä ja tuotteistamisen parhaista keinoista. 

Kouluttajan koko profiili

Leena Kuusniemi

Leena Kuusniemi

Legal Adviser, LL.M., Leegal Oy

Leena Kuusniemi on kokenut teknologiajuristi, jonka intohimona on kertoa kompleksisista juridisista asioista selkeästi ja käytännönläheisesti. Leena on aloittanut uransa asianajotoimistoissa ja koko 2000-luvun peli- ja teknologiayritysten juristina. Leenalla on yli 25 vuoden kokemus insinöörien, myyntihenkilöiden ja johdon koulutuksesta. Leena on toiminut eri EU-komission työryhmien jäsenenä (kuluttajansuoja, tietosuoja, alustatalouden sääntely). 

Tällä hetkellä Leena on lisäksi Maastrichtin yliopiston instituutin ”European Centre on Privacy and Cybersecurity” Visiting Fellow ja luennoi säännöllisesti tietosuojakoulutuksissa. 

Kouluttajan koko profiili

Teemu Ollikainen

Teemu Ollikainen

PsL, psykoterapian erikoispsykologi, työterveyspsykologi, Shortum Oy

Teemu Ollikainen on työterveyspsykologi, psykoterapian erikoispsykologi ja tietokirjailija.  

Teemu kutsuu ”tennispalloikseen” ihmisten ja organisaatioiden auttamista ihmisten- ja korvienvälisissä asioissa. Psykologin asiakastyötä Teemu on tehnyt vuodesta 2002 alkaen ja hänellä on myös kymmenen vuoden kokemus hallinnollisista-, esimies- ja johtamistehtävistä kunnalla sekä ammattiliitossa. Tietokirjailijana hänet tunnetaan elämäntapamuutoksia käsittelevästä kirjastaan Syö mitä mielesi tekee.  

Tällä hetkellä Teemu työllistää itsensä psykologian sekatyöläisenä. Hän toimii asiakasvastuullisena työterveyspsykologina, ottaa vastaan psykoterapia-asiakkaita, työnohjaa avainhenkilöitä ja tiimejä, kouluttaa sekä kirjoittaa kirjaa miesten masennuksesta.

Kouluttajan koko profiili

Vesa Ristikangas

Vesa Ristikangas

Johdon valmentaja, BoMentis Oy

Vesa Ristikangas on koulutukseltaan teologi (TM), tradenomi ja ammatticoach (PCC). Hän toimii partnerina BoMentis Oy:ssä, jossa hän on toiminut johdon valmentajana yli 20 vuotta. Häntä pidetään rohkeana ja tavoitteellisena valmentajana, joka uskaltaa laittaa itsensä likoon. Hän haastaa niin esimiehet ja johtajat sekä johtoryhmät uudistamaan ajatteluaan ja toimintaansa. Pitkän valmentajakokemuksensa viitoittamana Vesa hyödyntää työsään monipuolista koulutustaustaansa sekä organisaatio- ja ihmistuntemustaan. Hän on kirjoittanut useita johtamiskirjoja, jotka liittyvät valmentavaan johtamisajatteluun- ja toimintatapaan.  

Kirjallinen tuotanto:  

  • Tiimin valmentaminen – Systeemisiä työkaluja valmentavan kulttuurin rakentamiseen. Alma Talent 2021. 

  • Valmentava mentorointi. Kauppakamari 2019. 

  • Valmentava johtajuus. (7. painos) Alma Talent 2019. 

  • Stellar Management Teams. Routledge 2018.  

  • Johtoryhmästä tähtijoukkue. Talentum 2014.  

  • Jokainen tarvitsee mentorin. Kauppakamari 2014. 

  • Asiantuntija esimiehenä. Sähköinen kirja. Alma Talent. 2015.  

  • Asiantuntijasta esimies. (4.painos) Alma Talent 2015.  

  • Sukset ristissä – Omistajien, hallituksen ja johdon yhteistyö. Kauppakamari 2011. 

Kouluttajan koko profiili

Perttu Pölönen

Perttu Pölönen

Keksijä, futuristi, startup-yrittäjä

Perttu Pölönen on keksijä, futuristi, säveltäjä ja startup-yrittäjä, joka on voittanut Euroopan suurimman nuorille suunnatun tutkimuskilpailun (EUCYS) ja valmistunut Singularity University -tulevaisuusyliopistosta, joka sijaitsee NASAn tutkimuskeskuksessa Kaliforniassa. Hän on kävelevä esimerkki poikkitieteellisyydestä ja –taiteellisuudesta. Perttu on akateemisesti koulutettu säveltäjä Sibelius-Akatemiasta, mutta on opiskellut myös eksponentiaalisia teknologioita Piilaaksossa. Hän on työskennellyt disruptioanalyytikkona muutosjohtamiseen erikoistuneelle konsulttiyritykselle ja perustanut NASAlla ollessaan hyväntekeväisyysjärjestön 360ed, joka kehittää opettajankoulutusta Myanmarissa virtuaalitodellisuus-teknologiaa käyttäen.

Pertun oma Sävelkello-keksintö on klassinen keksintötarina siitä, kuinka henkilökohtainen haaste voi muuttua kansainvälisesti palkituksi ja patentoiduksi vientituotteeksi. Sävelkello, sovellus musiikinteorian opetuksen tueksi lapsille, nousi AppStore-kaupassa ostetuimmaksi musiikkiappiksi yli 10 maassa. Suomen päämedioissa Perttua on kutsuttu superälyköksi, neroksi ja pelottomaksi keksijäksi, joka on osallistunut mm. Nobel-juhliin. Vuonna 2014 hänet valittiin luovimmaksi suomalaiseksi Slushissa ja vuonna 2018 hänet valittiin Nordic Business Forumin “25 Under 25 in Nordics”–listalle kuin myös MIT Tech Review 35 Innovators in Europe–listalle.

Perttu on äärimmäisen innostava puhuja, joka avaa disruptiota, megatrendejä, eksponentiaalisia teknologioita ja näiden valtavia vaikutuksia ihmisiin, organisaatioihin ja koulutukseen. Kyseessä on herättelevä tuulahdus Piilaakson dynaamista ajattelua yhdistettynä milleniaalin muuttuvaan maailmankuvaan ja hänen inspiroivaan tarinaansa. Perttu on saanut erinomaista palautetta kyvystään rohkaista yleisöään kohtaamaan tulevaisuuden tuomat haasteet, mutta myös sen ennennäkemättömät mahdollisuudet. Sille, joka ymmärtää teknologian kehityksen, avautuu koko maailma.

Kouluttajan koko profiili

Jenni Janakka

Jenni Janakka

Kirjoittaja, kolumnisti, puhetaiteilija

Jenni Janakka on suomalainen kirjailija, puhetaiteilija, Himocast -podcastin toinen juontajista ja Röyhkeyskoulun perustaja. Jenni on pitkän linjan esiintyjä ja tottunut kuljettamaan tilaisuutta luontevasti eteenpäin. Janakan suosittu Röyhkeyskoulu auttaa katsojaa tunnistamaan oman osaamisensa, sanoittamaan sen ja olemaan ylpeä osaamisestaan ja tekemisestään. Tämä rohkaisee, motivoi ja valaa uskoa kuulijaan. Jennin esimerkkitarinat yhdistettynä suoraan puheeseen ja vaikuttavaan esiintymiseen pitävät katsojan otteessaan. 

Kouluttajan koko profiili

Jarno Laasala

Jarno Laasala

Puhuja, luova johtaja

Jarno Laasala on luonut Duudsoneista kansainvälisen menestystarinan, jonka tv-ohjelmat ovat levinneet yli 150 maahan. Jarno on kasvattanut Rabbit Films tuotantoyhtiönsä kellaripajasta Hollywood peluriksi. Jarno on tehnyt mahdottomasta mahdollista. 20-vuotisen uraseikkailunsa aikana Jarno on sukeltanut syvälle itseensä ja tutkinut itsemyötätunnon vaikutusta työhyvinvointiin.

Jarno Laasala ei pelkää puhua vaikeista hetkistä tai avata, kuinka niistä on noustu ja luotu uutta menestystä. Jarnon kokema burnout hänen ohjatessaan Hollywoodissa tv-sarjaa on ollut yksi hänen isoimmista opettajistaan.

Kouluttajan koko profiili

Hanne-Mari Miskala

Hanne-Mari Miskala

Henkilöstöjohtaja, Aava & Bang Oy

Hanne-Mari Miskala (FM) on Aava & Bangin henkilöstöjohtaja,  jota innostaa voittavien tiimien rakentaminen sekä oman organisaation sisällä että asiakkaiden kanssa.  Hanne-Mari on ollut kehittämässä yrityskulttuuria, työnantajamielikuvaa ja rekrytointia voimakkaan kasvun tehneessä asiantuntijayrityksessä jo yhdeksän vuoden ajan. Tällä hetkellä Aava & Bang työllistää noin 40 markkinoinnin ammattilaista. Tunnustuksena pitkäjänteisestä kehitystyöstä Aava & Bang voitti Suomen parhaat työpaikat -listauksessa ensimmäisen sijan pienten organisaatioiden sarjassa vuonna 2020.  

Oman organisaation kehittämisen lisäksi Hanne-Marin työskentelee myös Markkinointivirittämö -kasvuohjelman sekä muiden valmennuskokonaisuuksien parissa. Näiden kautta hän on ollut rakentamassa markkinoinnin työpaikkoja 150 pk-yrityksen kanssa ja ollut tukemassa heidän rekrytointi- ja perehdytysprosessiaan. Näin ollen pk-yrityksen rekrytoinnin ja henkilöstöjohtamisen mahdollisuudet ja haasteet ovat tulleet tutuksi. Hanne -Mari syttyy ihmisistä - siitä, miten yhteispeli saadaan onnistumaan ja jokainen loistamaan omassa roolissaan. 

Kouluttajan koko profiili

Piia Raidén

Piia Raidén

Asiakkuusjohtaja, Aava & Bang

Piia Raidénilla on kokemusta yli 20 vuotta finanssialalta asiakkuuksien johtamisesta, tuloksellisesta myyntityöstä, myynnin johtamisesta, sekä paikallisjohtajan tehtävistä. Henkilöstöjohdon opinnot, sekä pedagoginen pätevyys tukevat työskentelyä myös usean vuoden ajan esimies- ja työyhteisövalmennusten toteuttajana, liiketoiminnan kehittäjänä, sekä työeläkeyhtiön työkykyjohtamisen kehityspäällikkönä.  
 
Piian vahvuus on verkostojen luominen, yrityskulttuurin rakentaminen, liiketoiminnan kehittäminen ja asiakkaiden kokonaisvaltaisen, sisäisen sekä ulkoisen markkinointivahvuuden löytäminen. Tärkein onnistumisen mittari Piialla on asiakkaan kanssa yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttaminen kasvumarkkinoinnin keinoin. Piia vastaa myös Aava & Bangin toiminnasta Pirkanmaan alueella. 

Kouluttajan koko profiili

Emilia Vanhatapio

Emilia Vanhatapio

Sisältömarkkinoinnin asiantuntija, Aava & Bang Oy

Emilia Vanhatapio työskentelee Aava & Bangilla sisältömarkkinoinnin asiantuntijana. Hän innostuu sykähdyttävistä sisällöistä ja timanttisista tarinoista, jotka onnistuvat puhuttelemaan asiakkaita ja heidän asiakkaitaan juuri oikealla tavalla - olipa kyseessä sitten isompi kokonaisuus tai yksittäinen sisältö aina blogikirjoituksista somepäivityksiin.

Emilialla on monien vuosien kokemus erilaisten sisältöjen suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Jokapäiväisessä työssään hän vastaa useiden eri alojen yritysten sisältömarkkinoinnista sekä rakentaa asiakkailleen sisältö- ja markkinointisuunnitelmia. Emilia innostuu suuresti valmentamisesta ja onkin ollut jakamassa parhaita salaisuuksiaan vaikuttavien ja tuloksia tuovien sisältöjen tekemiseen useille markkinoinnin tekijöille ja yrityksille.

Kouluttajan koko profiili

Hannamari Heino

Hannamari Heino

Saga Professional Trainer | Saga Property Advisor, KTM, KM, AKA-Yleisauktorisoitu, väitöskirjatutkija

Hannamari Heino on kauppatieteiden ja kasvatustieteiden maisteri sekä väitöskirjatutkija, aiheenaan strateginen johtaminen. Hannamari on talousjohtamisen sekä tulosvastuullisen johtamisen kokenut asiantuntija ja kouluttaja, jolla on monipuolinen johtajakokemus yrityksistä eri omistajapohjilla sekä eri toimialoilta. Dynaamiset johtamiskyvyt ovat hänen erityisosaamisalueensa talousjohtamisen lisäksi. Hannamarin johtotähtenä on yhdistää taloudellinen ajattelu ja kannattavuuden ohjaus ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisen kanssa. Hannamarin erityinen vahvuus on tuoda tutkimus ja tiede helposti ymmärrettävään muotoon toiminnan tasolla toteutettavaksi.

Kouluttajan koko profiili

Hanna-Riikka Ilkka

Hanna-Riikka Ilkka

Asiakkuusjohtaja, Aava & Bang Oy

Hanna-Riikka Ilkka (MBA) toimii asiakkuusjohtajana markkinointitoimisto Aava & Bangilla. Hänellä on 15 vuoden kokemus niin B2B kuin B2C -myynnistä ja markkinoinnista. Hanna-Riikka innostuu tuloksellisuudesta, asiakkaiden oivalluttamisesta sekä kasvumarkkinoinnista.  

Omassa työssään Hanna-Riikka vastaa asikkaidensa markkinoinnin strategisesta tasosta ja sparraa päätyökseen niin markkinointipäälliköitä ja -johtajia kuin toimitusjohtajiakin liiketoiminnan strategian luomisessa sekä liiketoiminnan kasvattamisesta markkinoinnin avulla.  

Kouluttajan koko profiili

Elina Yrjölä

Elina Yrjölä

yrittäjä, HNY Group

Elina Yrjölä on konsulttiyrittäjä HNY Groupissa. Hän kirjoitti huhtikuussa 2020 yhtiökumppaneidensa Kati Haapakosken ja Anna Niemelän kanssa kirjan Läsnä etänä – seitsemän oppituntia työelämästä, jonka Alma Talent kustansi. Kirjan ajatus oli koota koronakeväänä 2020 syntyneen etätyölaboratorion opit yhteen käytännönläheiseksi, erilaisia näkökulmia sisältäväksi paketiksi. Kirja tehtiin yhtä haastattelua lukuun ottamatta kokonaan etätyönä. 

 

Elinalla on pitkä kokemus johtamisesta, esimiestyöstä ja yrittäjyydestä. Häntä kiinnostavat poikkeustilat ja muutokset. HNY Groupissa hän keskittyy erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaisiin mutta työskentelee myös muilla toimialoilla. 

Kouluttajan koko profiili

Pasi Lehtimäki

Pasi Lehtimäki

johtava konsultti, tekoäly ja johtaminen, Gofore Oyj

Pasi on kokenut analytiikan, ohjelmistokehityksen ja johtamisen asiantuntija. Vahvan pohjan analytiikkaosaamiselle antaa tohtorin tutkinto Aalto yliopistossa, jossa Pasi on tutkinut koneoppimista, neuroverkkoja ja tekoälyä. Hänellä on myös yli 10 vuoden kokemus suurten ja integraatiopainotteisten ohjelmistoratkaisujen kehityksestä ja ohjelmistoliiketoiminnasta monissa eri rooleissa. Pasilla on myös vuosien kokemus sekä työn, ihmisten, ohjelmistotuotteiden että liiketoiminnan johtamisesta. Hänen syvällinen ymmärryksensä johtamisesta ja päätöksenteosta, datasta ja sen käyttömahdollisuuksista sekä ohjelmistoratkaisuista auttaa löytämään sopivan teknisen ratkaisun, jossa yrityksen tiedolla johtamisen tarpeet täytetään oikein jalostetulla ja tehokkaasti hyödynnetyllä datalla. Pasi on vetänyt kymmeniä tekoälyvalmennuksia johtamisesta ja kehittämisestä vastuussa oleville yksiköille. 

Kouluttajan koko profiili

Ulla Vilkman

Ulla Vilkman

etäjohtamisen ja etätyön asiantuntija, Timanttia Consulting Oy

Ulla Vilkman on modernin työelämän kehittäjä, etäjohtamisen ja etätyön asiantuntija sekä tietokirjailija. Hän auttaa organisaatioita kehittämään hajautetussa organisaatiossa, monipaikkaisessa työssä sekä etätyössä tarvittavaa osaamista sekä muokkaamaan toimintakulttuuria sopivammaksi aika- ja paikkariippumattomaan työhön. 

 
Ullalla on vankka kokemus johtoryhmien ja esimiesten kouluttamisesta sekä erilaisten työpajojen ja kehittämisprojektien vetämisestä. Häneltä on ilmestynyt seuraavat julkaisut: Etäjohtaminen – Tulosta joustavalla työllä (Talentum Pro 2016), Hyvän johtamisen työkalupakki (Ideapakka 2017) ja Etätyö ulkomailla (2020). 

Kouluttajan koko profiili

Jouni Sutinen

Jouni Sutinen

Digistrategi, Aava & Bang Oy

Jouni Sutinen on yksi Aava & Bangin perustajajäsenistä. Digistrategina työskentelevällä Jounilla on laaja osaaminen muun muassa verkkopalveluiden toteuttamisesta ja digimarkkinoinnin suunnittelemisesta sekä toteuttamisesta niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaille. Näiden lisäksi Jouni hallitsee markkinoinnin automaation sekä myynnin online-tuen suunnitelmat ja toteutukset vahvasti. Ammattitaitoisella ja lämpimällä otteella valmentava Jouni ei pelkästään auta kehittämään yritysten toimintaa digitaalisessa maailmassa, vaan myös ymmärryttää digitaalista maailmaa sekä syitä sille, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. 

Kouluttajan koko profiili

Mikko Kalliola

Mikko Kalliola

Luova johtaja, Aava & Bang Oy

Mikko Kalliola on vuosien varrella valmentanut satoja yrityksiä ja tiimejä huippuarvioin ja vaikuttavin tuloksin.  

 

Puhetilaisuuksissa hän saa kiitosta omaperäisestä näkökulmasta, räjähtävästä energiasta ja ylitsepursuavasta huumorista. Hänen esiintymistään on luonnehdittu seuraavasti: "Jotain herätyskokouksen ja stand-up komiikan välillä. Tarinoita, joiden yhteys omaan työhön aukeaa ydinlatauksen voimalla!". 

 

Puhetilaisuuksien lisäksi yli 20 vuoden markkinointikokemuksella Mikko on ollut mukana sadoissa myynnin ja markkinoinnin projekteissa, aina strategisesta suunnittelusta käytännön toteutukseen. 

 

Mikko on tunnettu yhtenä Aava & Bang Oy:n perustajista ja luovana johtajana, Lilithin Kuolleistaherättäjänä, Speakersforumin puhujana, sekä TV:stä tuttuna reality-isänä. 

 

Kouluttajan koko profiili

Jukka Jalonen

Jukka Jalonen

Jääkiekkovalmentaja

Suomen Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on tehnyt mittavan uran jääkiekkojoukkueiden valmentajana. Hän on johtanut Leijona-joukkueensa maailmanmestaruuteen kolme kertaa. Valmentajana Jukka uskoo yksilön johtamiseen ja kohtaamiseen. Menestyvä tiimi koostuu yksilöistä, jotka ovat omassa tekemisessään huippuja. Mutta vasta, kun nämä taitavat, motivoituneet yksilöt tekevät yhteistyötä ollaan voittavan joukkueen salaisuuden äärellä. 

Kouluttajan koko profiili

Mikko Alasaarela

Mikko Alasaarela

tekoäly-yrittäjä, Inbot Oy

Mikko Alasaarela on vastuullisuusorientoitunut tekoäly-yrittäjä. Hän on perustanut ja sijoittanut useisiin teknologiayrityksiin, jotka ovat keränneet yli 30 miljoonaa dollaria ja työllistäneet yli 700 ihmistä Suomessa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Mikko on asunut merkittävän osan aikuisuudestaan Suomen ulkopuolella Lontoossa, San Franciscossa ja Berliinissä. Hän on kirjoittanut useita kansainvälisiä patentteja, voittanut vuoden 2006 Red Dot Design Award -palkinnon ja vuoden 2018 Global Blockchain Competition -kilpailun tekoäly-kategoriassa. 

 

Mikko on ajatusjohtaja, jolla on suuri seuraajakunta sosiaalisessa mediassa, ja hän on kärkiasiantuntija algoritmivaikuttamisessa. Kymmenet miljoonat ihmiset maailmanlaajuisesti ovat lukeneet Mikon kirjoituksia viimeisen kolmen vuoden aikana. Puheissaan Mikko tutkii teknologisen kehityksen ja globaalien trendien eturintamaa, haastaa yleisönsä maailmankatsomukset ja tarjoaa useita ”heureka-hetkiä”. Hän puhuu vaikeistakin asioista helposti lähestyttävällä ja ymmärrettävällä tavalla. 

 

Mikko Alasaarela on puhunut monissa kansainvälisissä konferensseissa kuten Web Summit, CeBit, Electronica, Tech Open Air, Arctic 15; yksityisissä johdon tapahtumissa ja yrityksissä kuten Nokia, Visma, Deutsche Telekom, BASF, Innogy, YLE, Sitra. Mikko on myös neuvonut mm. Suomen eduskuntaa tekoäly-strategiassa. 

Kouluttajan koko profiili

Pippa Laukka

Pippa Laukka

hyvinvointilääkäri

Pippa Laukka on liikuntalääketieteeseen erikoistunut lääkäri, jonka työ on kietoutunut hyvinvoinnin ympärille. Hän on kirjoittanut kolme hyvinvointiaiheista kirjaa, toimii Olet mitä syöt -ohjelman asiantuntijana ja juontajana sekä työskentelee naisten jalkapallomaajoukkueen lääkärinä. 

 

Kouluttajan koko profiili

Patrik Etelävuori

Patrik Etelävuori

Digital Transformation Lead

Patrik Etelävuori on ollut vastuussa monipuolisissa ja haastavissa transformaatiohankkeissa, joissa työntekijäkokemus, strategiset kulmakivet sekä yrityskulttuuri ovat olleet ohjaavia elementtejä. Tieto Keilalahti Campus, jonka myötä uudet työtavat sekä toimintaa tukeva työympäristö sekä digitaalinen kokemus implementoitiin, voidaan nostaa yhtenä näkyvimpänä muutoshankkeena, jota Patrik on vetänyt.  

 

Patrik jakaa tietonsa, näkökulmansa ja kokemuksensa selkeästi ja herättää kuulijan tarkastelemaan toimitiloja, työntekijäkokemusta, yrityskulttuuria sekä tulevaisuuden työskentelytapoja uudesta näkökulmasta. 

Kouluttajan koko profiili

Tommi Lindholm

Tommi Lindholm

Tutkimusjohtaja, KTM, Brik Johtaminen Oy

Ihmismielen utelias kartoittaja Tommi vastaa viimeisimmän tutkimustiedon tuomisesta Brikin koulutuksiin.  

Jo yhdeksän vuotta Tommi on tutkimusjohtajan, kouluttajan ja tutkijan roolissa vastannut koulutusten kokonaisvaltaisesta toteuttamisesta Brikin asiakkaille – tuotteistamisesta ensitapaamisen kautta aina viimeiseen kädenpuristukseen. Lisäksi Tommi toteuttaa ja kehittää asiakkaille erilaisia selvityksiä sekä osallistuu kirjojen kirjoittamiseen. Tommi on myös sertifioitu Workplace Big Five -persoonallisuusprofiilin käytössä. Tommin asiakastyö kuluu pääosin johtoryhmien, strategioiden fasilitoinnin sekä kartoitusten ja tutkimusten parissa. 

Kouluttajan koko profiili

Eeva Niskavaara

Eeva Niskavaara

talousneuvos, Eeva Niskavaara Consulting Oy

Talousneuvos, taloustieteiden maisteri Eeva Niskavaara on toiminut yli 30 vuoden ajan konsulttina, ohjelmajohtajana ja valmentajana kehittämässä yleistä liikkeenjohdollista kyvykkyyttä sekä liiketaloudellista ajattelua monilla eri toimialoilla. Talousasioita hän on valmentanut niin pörssiyritysten johtoryhmille, avainhenkilöille kuin pk-sektorin yrittäjille. Liiketaloudellisen ajattelun sekä taloudellisen johtamisen valmennusta hän on tehnyt myös julkisella sektorilla erityisesti silloin, kun organisaatioita on kehitetty kohti liikelaitos- tai osakeyhtiömallia. 

Eeva Niskavaaralla on myös kokemusta hallitustyöskentelystä joko hallituksen puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä valtionyhtiöissä, pankkialalla sekä muissa yrityksissä ja organisaatioissa.  

Eeva Niskavaara on julkaissut kirjan Yritystaloutta esimiehille (3. uudistettu painos Alma Talent 2017).  

Kouluttajan koko profiili

Jarkko Nordlund

Jarkko Nordlund

muutosjohtaja

Luovuudesta ja muutosjohtamisestaan tunnettu, kokenut yritysjohtaja Jarkko Nordlund omaa yli kahdenkymmenen vuoden käytännön työkokemuksen useiden modernien digitaalisten viihdeyhtiöiden johtamisesta sekä Suomessa että kansainvälisesti.  Jarkko toimii useiden yhtiöiden strategisena neuvonantajana sekä hallituksen jäsenenä ja hänet tunnetaan mm. MTV:n sekä Universal Musicin vauhdikkaana muutosjohtajana. 

 

Jarkko on innostava ja käytännönläheinen esiintyjä. Hän paljastaa kuulijoille omalla helpolla kolmivaiheisella metodillaan tavan toteuttaa juuri omassa yrityksessä ja omassa elämässä onnistunut muutos. Jarkko jakaa kuulijoille avoimesti syviä käytännön kokemuksiaan ja oppejaan johtamisesta. 

 

Kouluttajan koko profiili

Katja Alaja

Katja Alaja

tarinastrategi, viestintäkonsultti, VTM, Katja Alaja Creations Oy

Katja Alaja on digiviestinnän moniosaaja, joka tuotti ensimmäisen mediansa 10-vuotiaana. Sparraajana hän auttaa yrityksiä kehittämään digiviestintäänsä uusille urille – vaikkapa kokeilemaan tarinankerrontaa. Alaja on toiminut viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä mm. Tiedossa ja Vattenfallissa. Nykyisin hän suunnittelee ja tuottaa sisältömarkkinointia, kirjoittaa sekä valmentaa viestintää.  

 

Tule keskustelemaan Twitteriin @KatjaAlaja ja LinkedIniin

Kouluttajan koko profiili

Henri Hyppönen

Henri Hyppönen

luova johtaja, tietokirjailija

Henri Hyppönen, tietokirjailija ja luova johtaja käsittelee mielellään tietoa, tulevaisuutta ja tulevaisuuden liiketoimintaa puheissaan.  

 

Miten muutoksiin voi vaikuttaa ja varautua? Osuvien esimerkkien kautta hän osoittaa digitalisaation, tekoälyn nopean kehityksen ja eksponentiaalisesti kasvavan tietomäärän haastavan ihmisen ajattelua. Hän puhuu uudenlaisesta luovuudesta datan käytössä. Nyt on ihmisen paras aika olla elossa, koska ihmisellä on vaikutusvaltaa, ja teknologia mahdollistaa asioita ennennäkemättömällä tavalla. 

 

Hyppönen puhuu optimistisissa tulevaisuusorientoituneessa puheenvuorossaan digitalisaatiosta, työelämän murroksesta, robotisaatioon liittyvistä kysymyksistä. Puheissaan hän nostaa esille oppimisen ja työn tulevaisuuden erilaisista jännittävistä näkökulmista. 

”Tulevaisuudessa menestyvät ne, jotka taitavat luovan ongelmanratkaisun ja kriittisen ajattelun ja jotka ovat sosiaalisesti älykkäitä”, summaa Hyppönen. 

Kouluttajan koko profiili

Tommi Niukkanen

Tommi Niukkanen

Käsikirjoittaja, ohjaaja, leikkaaja, Aava & Bang Oy

Tommi on videotiimin idea- ja sisältönikkari, joka saa kaikki ideat ja tarinat kukoistamaan. Vapaa-aikakin kuluu videoiden parissa, sillä Tommilla on lähes kokoajan joku projekti menossa. Taidetta ja musiikkivideoita pukkaa. Uransa aikana sadoissa eri kokoisissa videotuotannoissa mukana ollut Tommi tietää, kuinka videolla voidaan herättää oikeaa tunnetta ja kannustaa kaikkia olemaan hieman rohkeampia ja heittäytymään.

Kouluttajan koko profiili

Jussi Judin

Jussi Judin

Visuaalisen markkinoinnin asiantuntija, Aava & Bang Oy

Jussi on ammattivalokuvaaja ja visuaalisen markkinoinnin asiantuntija. Jussi on ollut mukana sadoissa sisällöntuotantoprojekteissa valokuvauksella tai videolla matkailu- ja ulkoilualan yritysten ja hankkeiden kanssa, kuten mm. Jack-Wolfskin, Halti, Fjallraven, Nikon Visit Jyväskylä, Microsoft, Blue wings ja Mush. 

Jussin portfolio: https://www.susijussi.com/portfolio 

Kouluttajan koko profiili

Hanna Lankinen

Hanna Lankinen

Chief Privacy Officer, OP Ryhmä

Hanna Lankinen toimii Chief Privacy Officerina OP Ryhmässä ja johtaa tietosuojan asiantuntijaorganisaatiota. Hän ohjaa digitaalisen liiketoiminnan ja älykkäiden palveluiden kehittämistä tietosuojan osalta. Lankinen on erikoistunut mm. datan hyödyntämiseen liittyviin tietosuoja-asioihin. 

Lankinen on pitkän linjan monipuolinen tietosuojaosaaja, ja hänellä on alalta yli 15 vuoden kokemus. Ennen siirtymistään OP Ryhmään, hän työskenteli tietosuojavaltuutetun toimistossa ylitarkastajana yli 10 vuoden ajan. 

Lankinen on myös suositun Tietosuojamakasiini-podcastin toinen vakioääni. 

Kouluttajan koko profiili

Laura Niemi

Laura Niemi

strategi, Valoria Oy

Laura Niemi on valoisa viestinnän ja kirjoittamisen moniosaaja, joka auttaa työelämän kirjoittajia viestimään tehokkaasti ja asiakkaan parhaaksi käytännönläheisillä työkaluilla ja vinkeillä. Laura liputtaa vastaanottajaa puhuttelevien sisältöjen puolesta: tulosta syntyy, kun kohderyhmien tarpeet otetaan lähtökohdaksi kirjoittamiseen näkökulmista rakenteisiin ja sananvalintoihin. Laura toimii Valoria Oy:ssa strategina, kouluttajana ja sisällöntuottajana. Aiemmin hän on toiminut yli 10 vuotta menestyksellisesti viestinnän ja markkinoinnin kehittämistehtävissä niin korkeakoulusektorilla kuin pörssiyhtiömaailmassa sekä pitänyt asiantuntijakirjoittajille kielenhuollon koulutuksia. 

Kouluttajan koko profiili

Kati Keronen

Kati Keronen

Toimitusjohtaja & perustaja, Valoria Oy

Kati Keronen on sisältöstrategia-viitekehyksen suomalainen pioneeri ja palkittu tietokirjailija. Hän on pidetty kouluttaja ja sparraaja, joka löytää olennaisen nopeasti ja innostaa ihmiset mukaan.  Sisältöjohtamisessa Kati uskoo kirkkaaseen suuntaan ja tavoitteelliseen, siilot ylittävään yhteistyöhön sekä siihen, että vähemmän on enemmän. Katin kokemusrepussa on koko suomalaisen yhteiskunnan kirjo julkishallinnosta järjestö-, B2B- ja B2C-liiketoimintaan. Kouluttajana hän on inspiroivaksi ja oivalluttavaksi kehuttu.  

Kouluttajan koko profiili

Kaisa Fahllund

Kaisa Fahllund

Partner, Berggren Oy

Kaisa Fahllund johtaa Berggren Oy:ssä Legal, Brands & Designs -liiketoimintoja. Kaisalla on yli 20 vuoden kokemus erilaisten sopimusten laatimisesta ja neuvottelemisesta sekä sopimusriidoista.  

Kouluttajan koko profiili

Iida Mäkikallio

Iida Mäkikallio

PsM, psykologi, valmentaja ja puhuja

Iida Mäkikallio (PsM) on tunnetaitoihin, ihmissuhteisiin ja motivaatioon perehtynyt psykologi, valmentaja ja puhuja. Iida puhuu ajatuksiaherättävästi siitä, miksi tunneäly on välttämätön taito tulevaisuuden työelämässä ja millaisin keinoin sitä voidaan kehittää. Hänellä on laaja ymmärrys siitä, mistä psykologisesti turvallinen, rohkea, luottamuksen kulttuuri syntyy ja miten sitä voidaan tukea. Iida yhdistää ihmisosaamistaan laajempaan systeemiseen näkökulmaan organisaatioista ja soveltaa tieteellistä osaamistaan elävästi arkielämän tilanteisiin. Iida on valmentanut tunne- ja vuorovaikutustaitoja useiden vuosien ajan lukuisten eri alojen yritysten johdolle ja työntekijöille ja pitää lisäksi yksityisvastaanottoa yksilöille ja pareille.

Kouluttajan koko profiili

Joni Jaakkola

Joni Jaakkola

Joni Jaakkola

Kouluttajan koko profiili

Jaakko Sahimaa

Jaakko Sahimaa

organisaatiopsykologi

Jaakko Sahimaa on organisaatiopsykologi, yrittäjä, tutkija ja tietokirjailija, jonka erityisenä kiinnostuksenkohteena on työmotivaatio sekä työn mielekkyys ja merkityksellisyys. 

Sahimaa työskentelee niin yksilöiden, tiimien kuin organisaatioidenkin parissa auttaen löytämään motivoivaa ja mielekästä tapaa tehdä työtä. 

Kouluttajan koko profiili

Paula Helle

Paula Helle

työpäivämuotoilija, Workday Designers Oy

Paula Helle on arvostettu organisaatioiden kehittäjä, joka on toiminut organisaatioiden sisäisenä muutoksentekijänä ja yrittäjänä. Hän uskoo, että työn murroksessa pärjäävät ne ihmiset ja työyhteisöt, jotka osaavat hyödyntää inhimillisiä vahvuuksia ja luoda ihmislähtöisempää työelämää. Paula valmentaa yksilöitä ja organisaatioita tämän muutoksen aikaansaamisessa.  

 

Paula on kokenut ja pidetty puhuja, kouluttaja ja fasilitaattori sekä pioneeri muotoiluajattelun hyödyntämisessä työntekijäkokemuksen ja paremman työelämän kehittämisen välineenä. 

Kouluttajan koko profiili

Paavo Järvilehto

Paavo Järvilehto

luova johtaja, Wörks

Paavo Järvilehto on palkittu mainossuunnittelija ja strategi. Hän on suunnitellut maailmanlaajuisia mainoskampanjoita muun muassa Finnairille, Aurinkomatkoille ja Nokialle ja voittanut näistä lukuisia kansainvälisiä tunnustuksia, mukaan lukien "internetin Oscarin", Webbyn. Hän toimi vuosia Suomen parhaaksi valitun mainostoimisto Mirumin luovana johtajana.  

Kouluttajan koko profiili

Lauri Järvilehto

Lauri Järvilehto

työelämäprofessori, Aalto- yliopisto

Lauri Järvilehto, FT, on Aalto-yliopiston työelämäprofessori ja yksi Aalto Ventures Programin johtajista. Hän on sarjayrittäjä, filosofi, tietokirjailija, muusikko ja Sherlock Holmes -fani. Hän on Filosofian Akatemian perustaja ja toimii Suomen Unicefin ja Filosofian Akatemian hallituksissa. Hän on kirjoittanut monia bestseller-teoksia ajattelusta ja oppimisesta ja luennoi säännöllisesti ympäri maailmaa.  

Kouluttajan koko profiili

Katja Pasanen

Katja Pasanen

Katja Pasanen

Katja Pasanen on kokemusta ja tietoa urheilun parista pelaajana että valmentajana reilusti yli parinkymmenen vuoden ajalta erikoistuen viime vuosina mentaalivalmennukseen. 

Katja saa yksilöiden vahvuudet esille ja auttaa löytämään asiat jotka vievät sinut tavoitettasi kohti.  

Kouluttajan koko profiili

Daniel Rahman

Daniel Rahman

Toimitusjohtaja & Perustaja, Integrify

Daniel Rahman (KTM, CEMS MIM) on teknologiayrittäjä, innovaattori ja kokenut puhuja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Päätoimenaan hän on perustamansa kansainvälisen EdTech-yritys Integrify:n toimitusjohtaja.  
 
Integrifyn lisäksi Daniel sparraa johtoryhmiä digitaalisaatioon, kasvuun, strategiaan ja vaikuttavuuteen liittyvissä kysymyksissä ja palvelee neuvonantajana tai hallituksen jäsenenä startupeissa. Daniel on ollut perustamassa viittä yritystä eri rooleissa aivan yritysten alkutaipaleelta lähtien. Töiden ulkopuolella Daniel haastaa itseään jatkuvaan kehittymiseen mm. Crossfitin ja purjehduksen parissa. 

Kouluttajan koko profiili

Isa Karlsson

Isa Karlsson

Työnurakouluttaja, Tmi Isa Karlsson

Isa on headhunter, puhuja ja kouluttaja, joka tuntee intohimoa työnhakuun niin kantilta jos toiseltakin. Isa on kouluttanut satoja osaajia valtakunnallisesti työnhakuun niin henkilökohtaisesti kuin erilaisten ryhmien kautta. 

Kouluttajan koko profiili

Ulla Jones

Ulla Jones

Strateginen muotoilija

Ulla Jones on strateginen muotoilija, podcaster ja coach, joka puhuu muotoiluajattelun ja asiakaslähtöisen kehittämisen puolesta. Ulla on työskennellyt tietoliikenne-, finanssi- ja elintarvikealalla asiakaskeskeisen palvelukehittämisen ja innovoinnin tehtävissä sekä palkittu palvelumuotoilun Vuoden Huiput- palkinnolla Omasairaalan palvelukonseptista. Ulla uskoo systeemiajatteluun ja on todennut, että alasta riippumatta, asiakaslähtöisen kehittämisen haasteet ovat kaikkialla samat. 

 

Ullalla on monialainen tausta, jossa yhdistyy muotoilu, ihmis- ja kauppatieteet. Ulla on tunnettu muotoiluajattelun ja palvelumuotoilun puolestapuhuja ja kouluttaja. Vapaa-ajallaan hän julkaisee muotoiluaiheista Things+ -podcastia sekä mentoroi ja coachaa aiheen parissa työskenteleviä ja aiheen pariin haluavia. 

Kouluttajan koko profiili

Kert Kenner

Kert Kenner

CEO, Kenner Company Oy

Kert Kenner on toiminut myynnin ja markkinoinnin kehittämisen parissa yli 20 vuotta. Hän on toimitusjohtajana Kenner Company Oy:ssä (www.kennerco.fi). Kertin intohimona on uuden ajan myynnin kehittäminen. Kert on valmentanut urallaan tuhansia yritysksiä eri toimialoilta saamaan aikaan parempia tuloksia. Kertin intohimona on erityisesti myyntikonseptien hiominen timanteiksi toimialasta ja koosta riippumatta. Jokainen myyntitiimi on johtajansa näköinen. Siksi Kert uskoo vahvasti myös myynnin johtamisrakenteiden, -tapojen ja -kulttuurin kehittämiseen. Kert valmentaa rakkaudesta lajiin, ja ympäri Suomea yli 200 valmennuksen vuosivauhdilla.

Kouluttajan koko profiili

Mirkka Guthwert

Mirkka Guthwert

Digitaalisen viestinnän asiantuntija, Viestintätoimisto Drum

Mirkka Guthwert työskentelee Drumissa digitaalisen viestinnän asiantuntijana. Hän on sosiaaliseen mediaan erikoistunut digiosaaja ja kouluttanut lukuisia yrityksiä ja organisaatioita sosiaalisen median hyödyntämiseen viestinnässä ja asiantuntijatyössä. Valmennusten lisäksi Mirkka suunnittelee ja tuottaa verkkosivuja ja erilaisia digitoteutuksia sekä touhuaa asiakkaiden ja Drumin sosiaalisen median kanavissa monipuolisesti: suunnittelee, tekee sisältöä, mainostaa ja analysoi. Sydämeltään Mirkka on kuitenkin mittaamisesta innostunut datanörtti.  

Kouluttajan koko profiili

Katri Pelli

Katri Pelli

projektijohtaja, Viestintätoimisto Drum

Kouluttajan koko profiili

Tapio Syrén

Tapio Syrén

Senior Corporate Counsel, Kesko Oyj

Tapio Syrén toimii Keskolla konsernin vanhempana työsuhdejuristina ja hänellä on laajaa käytännön kokemusta tuhansien tapausten kautta. Hän avustaa työnantajaa työsuhdeasioissa kokonaisvaltaisesti miettien myös juridisen vastauksen implementoimista käytännön johtamiseen, johon hän on saanut opit suoritettuaan MBA-opinnot Aalto EE:ssä. MBA tutkinnon pääaineena hänellä oli muutos- ja henkilöstöjohtaminen.  

 

Tapio on työskennellyt työsuhdeasioiden parissa kymmenen vuotta ja kouluttaa laajasti asiasta eri sidosryhmissä. Hänen erityisenä osaamisena ovat uudelleenorganisoinnit sekä haastavien työsuhdetilanteiden johtaminen käytännön näkökulmasta. 

Kouluttajan koko profiili

Linda Asikainen

Linda Asikainen

CEO & Co-Founder, MYYNTITULI Oy

Linda Asikaisella on vankka tausta B2B-myynnissä ja myynnin johtamisessa. Lindan asiantuntemus takaa myyjärekrytointien ja perehdytyksen onnistumisen, ja Lindan koulutuksissa paneudutaan toimivan myyntiprosessin kehittämiseen, aina perehdytyksestä lähtien. 

Kouluttajan koko profiili

Mia Aspegrén

Mia Aspegrén

Johtamispsykologi

Mia Aspegrén on johtamispsykologian asiantuntija, työelämän kehittäjä ja urasi personal trainer. Mia on yksi Suomen tunnetuimmista urasparraajista, jonka neuvot luotsaavat yli vaikeista työelämätilanteista. 

Kouluttajan koko profiili

Mika Purola

Mika Purola

Senior Coach, Adapro

Mika Purola on projektijohtamisen asiantuntija, jonka tausta on kuluttajaelektroniikkateollisuuden HR- ja HRD-projektijohtotehtävissä. Mika on kerryttänyt ammattitaitoa kouluttamisesta kymmeniä vuosia, ja hän on kokenut kouluttaja, joka tietää kuinka ottaa nopeasti haltuun olosuhteiden lisäksi yleisön. 

Kouluttajan koko profiili

Milma Arola

Milma Arola

Johtava asiantuntija, Sitra, Osaamisen aika

Milma on työelämän uudistumisen, organisaatioiden kehittämisen ja yhdessä oppimisen asiantuntija. Milma työskentelee Osaamisen aika -projektissa, jossa rakennetaan elinikäisen oppimisen Suomea. 

Kouluttajan koko profiili

Matti Jaakkola

Matti Jaakkola

Organisaatio- ja Urheilupsykologi, Asselmointi Oy

Matti Jaakkola on urheilu- ja organisaatiopsykologi, työpsykologian asiantuntija ja  Asselmointi Oy:n toimitusjohtaja. Jaakkolan erityisosaamista urheilupsykologian lisäksi on psykologinen testaaminen, henkilöarviointi sekä rekrytointi. Jaakkolan tausta huippu-urheilijoiden urheilupsykologina näkyy hänen koulutusaiheissaan, ja hän kouluttaakin intohimoisesti esimerkiksi osaamisen tunnistamisesta, ja tavoitteen asettamisesta. 

Kouluttajan koko profiili

Oona Kankkunen

Oona Kankkunen

Kasvuvalmentaja, Social Selling- ja myyntivalmentaja, Yrittäjä ja CEO

Oona Kankkunen on social sellingin ammattilainen, kasvuvalmentaja ja myynnin ja markkinoinnin yhdistäjä. Kankkunen kouluttaa innostavasti verkostoitumisesta, yhteisöjen rakentamisesta ja henkilöbrändäyksestä - liikevaihdon kasvattamista unohtamatta. 

Kouluttajan koko profiili

Markku Tilli

Markku Tilli

Yritysvalmentaja, Markku Tilli työohjaus & coaching Oy

Markku Tilli on voimavara- ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry) sekä johdon työnohjaaja & coach (Master CSLE®). Johtamisen ja vuorovaikutuksen lisäksi Tilli on erikoistunut työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kysymyksiin. Tillillä on pitkä kokemus turvallisuus- ja sosiaalialan työkentästä, ja hänen mukaansa hyvinvoiva ja työn imua kokeva henkilöstö on menestyksen tae - haastavissakin tilanteissa.  

Kouluttajan koko profiili

Vilja Vehkaoja

Vilja Vehkaoja

Johtava viestintäkonsultti, Viestintätoimisto Drum

Vilja Vehkaoja on johtava viestintäkonsultti viestintätoimisto Drumissa ja entinen pitkän linjan uutistoimittaja. Vilja on tehnyt miltei 20 vuotta toimittajan työtä MTV:n uutisissa, Nelosen uutisissa, Ylellä sekä STT:ssä. Työ uutistoimitusten ytimessä on antanut aitiopaikan median murrokseen, mistä on valtavasti hyötyä myös markkinointiviestinnässä. 

Kouluttajan koko profiili

Sakari Salonen

Sakari Salonen

Asianajaja, osakas, Head of IP, Castren & Snellman

Olen Castrén & Snellmanin Immateriaalioikeudet-palvelun vetäjä. Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus immateriaalioikeuksien suojaamisesta, kaupallistamisesta ja puolustamisesta. Olen kokenut oikeudenkäyntijuristi, ja olen edustanut asiakkaita vaativissa patentti-, tavaramerkki-, malli- ja tekijänoikeuksia koskevissa loukkaustapauksissa sekä markkinointia, kuluttajansuojaa ja sopimusoikeutta koskevissa riita-asioissa. Erikoisalaani kuuluvat lisäksi työsuhdekeksintöjä, liikesalaisuuksia, tuoteväärennöksiä ja teknologiaoikeutta koskevat kysymykset. Minulla on myös vuosien kokemus immateriaalioikeuteen liittyvistä sopimusasioista, kuten lisenssi-, franchising- ja jakelusopimuksista. 

Entisenä jazz-muusikkona pidän esiintymisestä, ja siksi luennoin aktiivisesti immateriaalioikeuteen liittyvistä teemoista. Olen lisäksi julkaissut lukuisia omaan alaani liittyviä artikkeleita ja kirjoitan aktiivisesti toimistomme blogitekstejä.

Kouluttajan koko profiili

Jani Ojala

Jani Ojala

Sales & Marketing Director, Partner, New Business Office

Jani toimii Sales & Marketing Directorina ja partnerina myynnin konsultointiin ja myyntiprosessin ulkoistamiseen erikoistuneessa New Business Officessa. Janilla on 20 vuoden kokemus myynnistä ja sen johtamisesta: kaikki ovelta ovelle -myynnistä kansainväliseen kauppaan on koettu. Kaikki Janin koulutuksissa saarnattu perustuu 99% käytännön kokemuksiin.

Janin teesejä ovat: “Ainoastaan teoriaan keskittyminen on pelokkaita varten” ja “Ratkaisumyynti on asiakkaan auttamista kohti oikeita ratkaisuita”. 

Kouluttajan koko profiili

Tero Kekki

Tero Kekki

Viestinnän suunnittelija, partneri, Viestintätoimisto Drum

Tero on Drumin partneri ja yksi perustajista. Hän työskenteli 20 vuotta MTV3:n uutispäällikkönä, toimittajana sekä Aasian ja Afrikan kirjeenvaihtajana. Nykyisin Tero paiskii töitä Drumissa viestinnän suunnittelijana pääasiassa yhteiskunnallisen viestinnän, vaikuttajaviestinnän ja suhdetoiminnan parissa. Vapaa-aikana hän viihtyy perheen, golfin sekä hyvän viinin ja ruuan äärellä. 

Kouluttajan koko profiili

Tea Klinga

Tea Klinga

Tunneälykkään arkijohtamisen ja työyhteisön toiminnan valmentaja, Johtakee Oy

Tea Klinga on tunneälykkään arkijohtamisen ja työyhteisön toiminnan valmentaja. Klingan tavoitteena on parantaa suomalaista työelämää tunneälyn, ilon ja onnistumisten huomioinnin sekä elinikäisen oppimisen kautta. Klingalla on pitkä kokemus kaupan alan työtehtävistä aina asiakaspalvelusta esihenkilötehtäviin, ja Klinga puhuukin kokemuksen syvällä rintaäänellä työyhteisön toiminnan parantamisen & tunneälyn tärkeyden puolesta.  

Kouluttajan koko profiili

Jan Ropponen

Jan Ropponen

CEO, Axend

Jan Ropponen on myynnin modernisointiin erikoistuneen Axendin perustaja ja toimitusjohtaja. Vahvan intohimon myynnin kehittämistä kohtaan omaava Jan on erikoistunut auttamaan asiakkaitaan muutosjohtamisessa, ja on myös julkaissut useamman kirjan. Ropponen ei kuitenkaan ainoastaan kirjoita myynnistä, vaan on myös tekemisen asiantuntija, joka toteuttaa teorioitaan asiantuntemuksella käytännössä.   

Kouluttajan koko profiili

Maiju Ranta

Maiju Ranta

Viestintäkouluttaja, Ethos Oy

Maiju on monipuolinen viestintä- ja vuorovaikutusalan asiantuntija ja kouluttaja. Hän on taustaltaan filosofian maisteri ja viestinnän aineenopettaja. Maijun erityisosaamista on teknologiavälitteinen vuorovaikutus ja asiakaspalvelun laadun kehittäminen. 

Kouluttajan koko profiili

Milla Maaria Kansanoja

Milla Maaria Kansanoja

Psykologi (PsM), MindMaker Oy

Milla Maaria Kansanoja on psykologi ja kouluttaja, jonka erityisosaamista on ihmisten kohtaamisen taito sekä kehon ja mielen moninaiset yhteydet. Sen lisäksi, että Kansanoja on toiminut useita vuosia psykologityön hienovaraisissa vuorovaikutustilanteissa, hänellä on myös pitkä kokemus erilaisista asiakaspalvelutehtävistä. Nykyään Kansanoja toimii usein asiantuntijana haastavissa vuorovaikutus- ja yhteistyötilanteissa. Positiivinen, arjenläheinen ja selkeäkielinen tapa soveltaa psykologiatiedettä on tehnyt Kansanojasta erittäin pidetyn kouluttajan ja puhujan. 

Kouluttajan koko profiili

Kati Packalén

Kati Packalén

Head of Brand Experience, PostNord Oy

Kati Packalén on ensiluokkaisen asiakaskokemuksen asiantuntija, ja hän on puhunut asiakaskokemuksen merkityksestä useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä foorumeissa. Katilla on kymmenen vuoden kokemus riippuvuussuhteita täynnä olevasta logistiikan alasta. Kati hyödyntää kokemuksen syvää rintaääntä työelämän lisäksi myös asiakaskokemuksesta ja asiakkaan kohtaamisesta kouluttaessaan. 

Kouluttajan koko profiili

Heikki Huhtamäki

Heikki Huhtamäki

Asianajaja, varatuomari, OTT, KTM, Veljekset Huhtamäki Asianajotoimisto Oy

Asianajaja, varatuomari, oikeustieteen tohtori ja kauppatieteiden maisteri Heikki Huhtamäki on kokenut oikeudenkäyntijuristi sekä tuomioistuin- että välimiesmenettelyissä. Heikki neuvoo päämiehiään muun ohella sopimus-, vahingonkorvaus- ja työoikeusriidoissa.  

Kouluttajan koko profiili

Jaakko Kilpeläinen

Jaakko Kilpeläinen

Viestinnän asiantuntija, viestintätoimisto Näkyy ja Kuuluu

Jaakko Kilpeläinen on työskennellyt muun muassa Suomen Journalistiliiton tiedottajana ja pyörittänyt omaa Näkyy ja Kuuluu -nimistä markkinointitoimistoa. Ennen markkinointiviestintään hurahtamistaan hänellä oli takanaan kymmenen vuoden ura lehti- ja radiotoimittajana. Näistä lähtökohdista Kilpeläinen avaa mediaviestinnän prosesseja sekä lähettäjän että vastaanottajan näkökulmasta. 

Kouluttajan koko profiili

Tero Karhu

Tero Karhu

Toimittaja, media-alan opettaja ja kouluttaja

Tero Karhu on toimittaja, urheiluselostaja ja pelaajauransa lopettanut jalkapalloilija. Hän oli pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja, ja nyt hän auttaa työyhteisöjä laittamaan jenginsä kuntoon! 

Kouluttajan koko profiili

Anne Kalliomäki

Anne Kalliomäki

Tarinallistaja, Tarinakone Oy

Anne Kalliomäki on tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija ja kouluttaja. Anne on myös kirjoittanut kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014). Kirja palkittiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Anne on yrityksensä Tarinakoneen kautta toteuttanut satoja tarinallistamisen koulutuksia ja tuottanut jo yli sata ydintarinaa erilaisille yrityksille ja organisaatioille. Saisiko olla Olipa kerran?

Twitter: @akalliom #tarinallistaminen #tarinakokemus.  

Ilmainen tarinallistamisen opas: http://www.tarinakone.fi/lataa-opas/ 

Kouluttajan koko profiili

Hannu Pelli

Hannu Pelli

Research Consultant @ Taito Research

Hannu Pelli on viimeiset viisi vuotta työnhakijarajapinnassa työskennellyt rekrytoinnin ammattilainen, joka kouluttaa yrityksiä kohti moderneita, ketteriä sekä positiivista työnantajamielikuvaa edistäviä rekrytointiprosesseja. Rekrytointiuransa aikana Hannu on tavannut ja haastatellut tuhansia työnhakijoita ja hän kykenee antamaan arvokasta tietoa yrityksille siitä, mitä asioita työnhakijat haluavat nykypäivänä rekrytointiprosessilta. 

Kouluttajan koko profiili

Tuukka Kervinen

Tuukka Kervinen

Account manager, Hypement

Hypement on vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut toimisto, jossa tiedetään kuinka tehdä tehokasta ja vaikuttavaa vaikuttajamarkkinointia. Hypementillä on kattava vaikuttajaverkosto, ja alansa parhaat työkalut ja tekijät. Vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaiset Tuukka Kervinen ja Jere Pesonen kertovat sinulle, kuinka luot toimivan vaikuttajakonseptin, valitset parhaan vaikuttajan firmallesi ja seuraat kampanjan toteutumista.   

Kouluttajan koko profiili

Jere Pesonen

Jere Pesonen

Brand & Concept designer, Hypement

Hypement on vaikuttajamarkkinointiin erikoistunut toimisto, jossa tiedetään kuinka tehdä tehokasta ja vaikuttavaa vaikuttajamarkkinointia. Hypementillä on kattava vaikuttajaverkosto, ja alansa parhaat työkalut ja tekijät. Vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaiset Tuukka Kervinen ja Jere Pesonen kertovat sinulle, kuinka luot toimivan vaikuttajakonseptin, valitset parhaan vaikuttajan firmallesi ja seuraat kampanjan toteutumista.   

Kouluttajan koko profiili

Mika Pesonen

Mika Pesonen

Yritysvalmentaja, Valmennus Mika Pesonen Oy

Mika Pesonen on itsenäinen valmennusyrittäjä ja kirjailija, jolla ei ole ison firman tukea. Se jättää hänelle vapauden ratsastaa omillaan - joka sopii hänelle mainiosti. Pesonen haluaa toimia joustavasti ja nopeasti, ja aina ehdottoman asiakaslähtöisesti.

Pesonen uskoo uteliaisuuden liikkeellepanevaan voimaan. Pesosen mukaan uteliaisuus on piirre, joka erottaa voittajat paikalleen jämähtäneistä. Pesosen valmennukset perustuvatkin kokemuksellisuuteen, osaamiseen ja esiintymistaitoon. Pesosen mukaan moni voi osata asiansa, mutta se joka lopulta korjaa potin on se, joka saa viestinsä perille.  

Kouluttajan koko profiili

Petteri Tuomimaa

Petteri Tuomimaa

Toimitusjohtaja, Tuomimaa Consulting Oy

Petteri Tuomimaa (BBA) on vuoden rekrytoijaksi vuonna 2019 valittu Woltin Talent Acquisition Partner, joka myös johtaa omaa konsultointiyritystään sivutoimisesti. Petterillä on kuusi vuotta kokemusta rekrytoinnista, joista neljä vuotta kansainvälisenä asiantuntijana rekrytoinnin saralla. Petteri on ollut mukana rakentamassa Nitorista Suomen parasta yritystä (Great Place to Workin mukaan) ja Remedyllä rekrytoimassa tiimiläisiä vuoden peliksikin (esim. IGN:n toimesta) valittuun Controlliin.

Kouluttajan koko profiili

Reetta Kiukainen

Reetta Kiukainen

Kehittämiskonsultti ja yhteisömanageri, Psycon Oy

Reetta Kiukainen on utelias ja avarakatseinen kasvatustieteilijä, joka syttyy erilaisten ihmisten ja toimintaympäristöjen kohtaamisista. Hänen työnsä keskiössä ovat erilaiset organisaatioiden kehittämistehtävät, joissa tavoitteena on vahvistaa johtamistaitoja, osaamista sekä hyvinvointia. Perehtymistä Reetta on tarkastellut monesta eri roolista käsin – toimiessaan itse esihenkilönä sekä tukiessaan asiakkaitaan rakentamaan heidän näköistä ja samalla työntekijälähtöistä perehdytysprosessia. Valmennus- ja kehittämistyössään Reetta kokee suurinta intoa, kun voi tukea ihmisiä oivaltamaan, tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja rakentamaan yksilöllistä kehittymispolkuaan.

Kouluttajan koko profiili

Pauliina Pihlajaniemi

Pauliina Pihlajaniemi

Kehittämiskonsultti, Psycon Oy

Pauliina Pihlajaniemi on Psyconilla kehittämiskonsulttina työskentelevä kasvatuspsykologi, jonka keskeisenä missiona on rakentaa parempaa työelämää ja johtamista. Hän työskentelee erilaisten organisaatioiden kehittämistehtävien parissa, joissa tavoitteena on vahvistaa johtamis- ja työyhteisötaitoja, osaamista sekä työkykyä. Perehtyminen on Pauliinalle tuttu teema monesta eri kontekstista; niin perehtyessään itse erilaisissa yhteyksissä työntekijänä, perehdyttäessään esihenkilönä kuin tukiessaan asiakkaitaan rakentamaan vaikuttavaa perehdytystä. Pauliina tuntee merkityksellisyyttä työssään ja saa parhaita onnistumisen kokemuksia, kun huomaa, että ihmiset tulevat tietoisemmiksi omasta potentiaalistaan, oivaltavat ja etenevät urallaan oman näköisten askelten kautta.

Kouluttajan koko profiili

Ilona Mäki-Maukola

Ilona Mäki-Maukola

Viestinnän asiantuntija, Unfair Lean Marketing Oy

Ilona on in house -viestinnästä markkinointitoimistoon hypännyt viestijä, jonka sydän sykkii sisältömarkkinoinnille. Hän innostuu erityisesti siitä, kun onnistuu kannustamaan yritykset ja asiantuntijat estradille kertomaan, mikä juuri heidän työstään tekee merkityksellistä.

Kouluttajan koko profiili

Emilia Särkiniemi

Emilia Särkiniemi

Viestinnän asiantuntija, Unfair Lean Marketing Oy

Emilia on viestinnän asiantuntija, joka on työskennellyt vuosia toimittajana ja päässyt kurkistamaan erilaisten organisaatioiden sisälle. Hänellä on kyky löytää näkökulmia, joilla asioista kerrotaan kiinnostavasti ja käytännönläheisesti.  

Kouluttajan koko profiili

Nea Welling

Nea Welling

Senior Legal Counsel, Vestra Advisors Oy

Kouluttajan koko profiili

Marianne Murto

Marianne Murto

Tiimivalmentaja/yrittäjä, Mind Me Solutions Oy

Marianne Murto on yrittäjä ja tiimivalmentaja, joka kouluttaa laajasti tiimityöhön liittyvistä aiheista kuten vuorovaikutustaidoista, luottamuksen rakentamisesta ja johtajuudesta. Hänen taustansa tiimivalmennusten parissa on alkanut Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen koulutusohjelmasta ja nykyään hän työskentelee kyseisten teemojen parissa yrityksensä kautta. Marianne uskoo, että paremmat taidot yhdessä toimimiseen ovat elinehto työelämässä nyt ja tulevaisuudessa, kun tarve vuorovaikutukselle ja yhdessä ajattelulle korostuu entisestään. Näiden taitojen tulee siis olla kaikkien saatavilla aina koulutuksesta työelämään.  

Kouluttajan koko profiili

Tom Vapaavuori

Tom Vapaavuori

Asianajaja, Bird & Bird Asianajotoimisto Oy

Asianajaja, varatuomari Tom Vapaavuori on erikoistunut riitojen ratkaisuun ja sopimusoikeuteen. Vapaavuori on 20 vuoden ajan perehtynyt syvällisesti liikesalaisuuksien suojaamiseen ja konsultoinut aiheesta lukuisia yrityksiä. Hän on myös hoitanut näihin liittyviä merkittävimpiä oikeusprosesseja tuomioistuimissa ja välimiesmenettelyssä sekä toiminut riidoissa välimiehenä. Vapaavuori on lisäksi toiminut liikesalaisuuslakia valmistelleen työryhmän jäsenenä. 

Kouluttajan koko profiili

Anthony Sundström

Anthony Sundström

Sales Manager, St1

Kouluttajan koko profiili

Kati Ihamäki

Kati Ihamäki

Johtaja, Yritysvastuu OP Ryhmä

Kestävän kehityksen ammattilainen Kati Ihamäki työskentelee OP Ryhmässä yritysvastuusta vastaavana johtajana ja vaikuttaa St1 Nordicin, HJK:n ja Lasten ja Nuorten säätiön hallituksissa, Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunnassa sekä Suomalaisen Työn Liiton johtokunnassa. Hänellä on myös pitkä ura takanaan Finnairilla, jossa hän toimi kestävän kehityksen johtajana ja osallistui aktiivisesti alan kansainvälisten kattojärjestöjen vastuullisuustyöhön ja vaikuttamiseen. 

Kouluttajan koko profiili

Tuuli Kirsikka Pirttiaho

Tuuli Kirsikka Pirttiaho

Head Coach, CEO, CPCC, PCC, PQ, Thewind Oy

Tuuli Kirsikka Pirttiaho on valmentaja (CPCC, PCC, PQ Coach), konsultti, johtamisen ja viestinnän asiantuntija sekä yrittäjä. Valmentajana hän  ukee ihmisten itsetuntemuksen, voimavarojen, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ja potentiaalin vahvistumista. Pirttiaho ajattelee, että hänen tehtävänään on nostaa ihmistä, ja kehittää businesta samassa yhtälössä. Pirttiaholla on yli 30 vuoden kokemus mm. liiketoiminnan kehittämisestä, palvelumuotoilusta ja valmennuksesta sekä hallitustyöskentelystä eri toimialoilla ja eri kokoisissa yrityksissä start-upeista suuryrityksiin. Pirttiaho toimi pitkään myös yrittäjyyden edistämisen ja kehittämisen tehtävissä Suomen Yrittäjien aluejärjestön toimitusjohtajana.  Pirttiahon motto on: Lift People and Business. 

Kouluttajan koko profiili

Soile Roth

Soile Roth

Certified Business Coach Master (ACC), työnohjaaja (STOry) ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Second Self

Soile Roth on ihmisen kokonaisvaltaisen kehittymisen ja mielen hyvinvoinnin tukemiseen erikoistunut sertifioitu coach, työnohjaaja ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Lisäksi Soile toimii ratkaisukeskeisenä valmentajana, sekä erilaisten muutoshankkeiden muotoilijana ja fasilitaattorina. Työurallaan hän on toiminut vaativien asiantuntijatehtävien lisäksi valmentajana, esihenkilönä ja johtotehtävissä noin kahden vuosikymmenen ajan. Erityisesti digitaalisen murroksen mukanaan tuomat rakenteelliset ja kulttuuriset muutosvaatimukset ovat Soilen erityisalaa, ja hän hyödyntää kokemuksiaan auttaessaan organisaatioita niiden muutosprosesseissa. 

Kouluttajan koko profiili

Outi Tähtinen

Outi Tähtinen

Asianajaja, VT, osakas, Asianajotoimisto Castrén & Snellman

Kouluttajan koko profiili

Jenni Vuorio

Jenni Vuorio

KTM, HR- ja viestintäjohtaja, Nobina Oy

Jenni Vuorio on joukkoliikenneyhtiö Nobina Oy:n henkilöstö- ja viestintäjohtaja sekä johtoryhmän jäsen. Hänellä on 15 vuoden työkokemus monipuolisista viestinnän, HR:n ja muutosjohtamisen kehittämistehtävistä eri toimialoilla niin konsulttina kuin in house -rooleissa. Vuorion vahvuuksia ovat strateginen johtaminen ja viestintä sekä organisaatiokulttuurien kehittäminen johtamis- ja työyhteisöviestinnän keinoin. Hän rakentaa siltoja siilojen yli avoimen, ketterän ja ratkaisukeskeisen vuorovaikutuksen avulla. 

Kouluttajan koko profiili

Petra Ronkainen

Petra Ronkainen

Yrittäjä, Triana Consulting Oy

Petralla on 25 vuoden kokemus asiakaspalvelusta, myynnistä ja markkinoinnista asiakasrajapinnasta kuluttaja- ja yritysasiakkaiden parista. Kokemusta on myös liiketoiminnan kehittämisestä, mutta arvokkainta ja opettavaisinta ovat olleet kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Yrittäjänä hän auttaa muita yrityksiä kehittymään ja parantamaan näissä yrityksen tärkeimmissä toiminnoissa.   

Petran missiona on muuttaa yritysten markkinointia ja myyntiä ihmisläheisemmäksi, rennommaksi ja rohkeammaksi sekä haastaa yrityksiä laittamaan asiakas vihdoin ykköseksi kaikessa toiminnassa – eikä vain puheissa!

Kouluttajan koko profiili

Mika Rautiainen

Mika Rautiainen

Founder, CEO, Funnel 2.0 Oy

Mika Rautiainen on tutkimus- ja konsulttitalo Funnel 2.0 Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Hänellä on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus myynnin johtamisesta sekä valmentamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä, B2B-asiakaskokemuksesta ja B2B-asiakasymmärryksestä. Mika on perehtynyt asiakasymmärryksen hyödyntämiseen myynnissä ja asiakkuuksien johtamisessa. Valmennuksissaan hän ei halua opettaa, vaan pyrkii oivalluttamaan osallistujat tarkastelemaan tuttujakin teemoja uusista näkökulmista. 

Kouluttajan koko profiili

Jukka Paloheimo

Jukka Paloheimo

Asianajaja, Roschier Asianajotoimisto Oy

Paloheimo on erikoistunut työoikeuteen ja riitojen ratkaisemiseen. Hänen asiantuntemuksensa kattaa kaikki työsuhteisiin liittyvät näkökohdat. Hänellä on laaja kokemus työoikeuden alan oikeudenkäynneistä alioikeuksissa sekä työoikeudessa. Erityisesti Paloheimolla on kokemusta työturvallisuusvastuuseen liittyvistä oikeudenkäynneistä, joissa hän on edustanut erityisesti teollisuuden alan työnantajia. 

Kouluttajan koko profiili

Tarja Tudor

Tarja Tudor

Compliance Director, Metsä Group

Tarja Tudor on kokenut compliance asioiden ja yritysjuridiikan ammattilainen. Hän vastaa Metsä Groupin Compliance & Ethics toiminnosta, jonka päätavoite on kansainvälisesti toimivan konsernin compliance-ohjelman kehittäminen ja jalkauttaminen. Tarja on työskennellyt Metsä Groupissa vuodesta 2016, jota ennen hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus yhtiölakimiehen tehtävistä rakennus- ja teknologiateollisuuden yrityksissä. 

Kouluttajan koko profiili

Mirka Tallus

Mirka Tallus

Toimitusjohtaja ja kasvumarkkinointistrategi, Balanced Growth Boutique Oy

Kouluttajan koko profiili

Tuomas Tirkkonen

Tuomas Tirkkonen

Fasilitoija ja valmentaja, Tupu Creative

Tuomas Tirkkonen on fasilitoinut ihmisten välistä yhteistyötä kehittämistyöpajoissa, verkostotapaamisissa ja valmennusprosesseissa kymmenen vuoden ajan. Hänellä on kokemusta muutaman osallistujan kokouksista aina satojen osallistujien tilaisuuksiin lähi-, etä- ja hybriditoteutuksena. Tirkkosen erityisosaamistaan on osallistujalähtöisen toiminnan suunnittelu, matala osallistumisen kynnys sekä kokemuksellisuus etänä ja läsnä. Kouluttajana hänen tavoitteenaan on saada osallistuja oivaltamaan uusia ajatuksia ja soveltamaan niitä suoraan käytännön tilanteisiin. 

Kouluttajan koko profiili

Tapio Rantala

Tapio Rantala

Asianajaja, varatuomari, osakas, Asianajotoimisto Lindfors & Co Oy

Asianajaja, varatuomari Tapio Rantala toimii osakkaana helsinkiläisessä Asianajotoimisto Lindfors & Co Oy:ssä. Tapio on erikoistunut yritysten lakiasioihin. Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus sekä kotimaisten että kansainvälisten sopimusten laatimisesta ja neuvottelemisesta, sopimuksiin liittyvien erimielisyyksien ratkaisemisesta, ohjeiden, käytäntöjen ja mallien laatimisesta sekä sopimuksiin liittyvästä kouluttamisesta. Asianajajauransa lisäksi Tapio on työskennellyt lähes kymmenen vuoden ajan inhouse-juristina suuressa finanssialan yrityksessä, jossa hän toimi muun muassa sopimustiimin vetäjänä ja konsernin lakiasiat -yksikön päällikkönä. 

Kouluttajan koko profiili

Laila Sivonen

Laila Sivonen

Principal Associate, Roschier, Asianajotoimisto Oy

Laila Sivonen on erikoistunut kaupalliseen riidanratkaisuun sekä corporate compliance & ethics – kysymyksiin. Hänen asiantuntemuksensa kattaa paitsi oikeudenkäynteihin ja välimiesmenettelyihin liittyvät näkökohdat niin myös vaihtoehtoisen riidanratkaisun. Laila on lisäksi neuvonut jo useiden vuosien ajan asiakkaita laajoissa rajat ylittävissä sisäisissä tutkimuksissa väärinkäytös- ja talousrikosepäilyihin liittyen. 

Kouluttajan koko profiili

Mikko Rindell

Mikko Rindell

Founder & Data-driven Marketing Artist, Balanced Growth Boutique Oy

Kouluttajan koko profiili

Anna Hurmerinta-Haanpää

Anna Hurmerinta-Haanpää

OTT, yliopistonlehtori, Lapin yliopisto

Olen Anna Hurmerinta-Haanpää, Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa työskentelevä yliopistonlehtori. Tutkin sopimuksia, ja olen erityisen kiinnostunut kestävästä ja käyttäjälähtöisestä sopimusmuotoilusta, ennakoivan sopimisen mahdollisuuksista, oikeuden empiirisestä tutkimisesta sekä oikeussosiologiasta. Olen myös intohimoinen oikeustieteellisen opetuksen kehittäjä. 

Kouluttajan koko profiili

Jesse Eskelinen

Jesse Eskelinen

Markkinointipäällikkö, Heimo Films Oy

Jesse Eskelinen on videotuotantoyhtiö Heimo Filmsin markkinointipäällikkö ja yrittäjä. Tällä sosiaalisen median moniosaajalla on monipuolista kokemusta digitaalisesta markkinoinnista, aina verkkosivujen toteutuksesta brändistrategioihin ja some- tai Google-mainoskampanjoiden läpiviemiseen. Erityisesti Jesse luottaa vakuuttavaan sisältömarkkinointiin ja vannoo aidon, monikanavaisen ja järjestelmällisen brändinrakennuksen nimeen. Hänen mielestään erityisesti maksetun markkinoinnin pitää tuottaa yrityksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin sidottuja tuloksia, eikä pelkästään tykkäyksiä, näkyvyyttä tai muuta pöhinää. Jessen tausta löytyy Proakatemian yrittäjyysopinnoista, joten elinikäinen oppiminen ja sitä kautta uusin tieto ovat keskiössä kaikessa tekemisessä 

Kouluttajan koko profiili

Minna Pietikäinen

Minna Pietikäinen

FT, THM, työhyvinvointimuotoilija, työyhteisökehittäjä

Kouluttajan koko profiili

Stina Dansie

Stina Dansie

Toimitusjohtaja, Good Call Oy

Kouluttajan koko profiili

Anu-Rohima Mylläri

Anu-Rohima Mylläri

Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden asiantuntija

Anu-Rohima Mylläri on, maahanmuuton ja monikulttuurisuuden asiantuntija, jolla on monipuolista kokemusta erilaisista koulutus-, tutkimus-  ja konsultointitehtävistä monikulttuurisuuteen liittyen. Anu-Rohima on ensimmäisiä Suomeen adoptoituja tummaihoisia, ja hänen esikoisteoksensa Adoptoitu, kertoo hänen kokemuksistaan adoptiolapsena. 

Kouluttajan koko profiili

Kristiina Komulainen

Kristiina Komulainen

Sovittelija, poliisi, media-alan konkari

Kristiina Komulainen on generalisti, joka on kerännyt henkistä pääomaa liikkumalla työelämän pelikentässä monipuolisesti sekä opiskelemalla. Komulainen on johtanut lukuisia eri projekteja eri kanavilla: tuottajana, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hän on perustanut sekä johtanut radiokanavaa Sanoma Media Finlandissa ja saanut esihenkilötyöstään monia kansallisia palkintoja sekä kansainvälisiä ehdokkuuksia. 

Karismaattisena, suorasanaisena ja mukaansatempaavana puhujana tunnetulla Kristiina Komulaisella on takana tuhansia tunteja esiintymiskokemusta niin sähköisissä medioissa kuin livenä auditorioluennoista suurien ihmismassojen edessä. Komulainen on kouluttanut ihmisiä yritysjohtajista urheilijoihin esiintymään ja onnistumaan vuorovaikutustilanteissa sekä konsultoinut liittyen ryhmädynamiikkaan ja rakenteellisiin muutoksiin organisaatiossa. Tämä nainen toimii tarvittaessa tilannejohtajana. 

Tällä hetkellä Komulainen työskentelee Helsingin poliisilaitoksella vanhempana konstaapelina kunniaan liittyvän väkivallan parissa. Työ poliisina on tuonut laajempaa näkemystä ihmisyyden pimeistä puolista ja haastavista tilanteista. Konfliktien purkaminen ja vastakkainasettelun mekanismien näkeminen on hänen työssään keskiössä. Komulaisella on ilmiömäinen kyky keskittyä käsillä olevaan haasteeseen niin, että sitä on mahdollista tarkkailla useista eri kulmista. 

Kouluttajan koko profiili

Anna Kuusniemi-Laine

Anna Kuusniemi-Laine

Osakas, Head of Sustainability, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy

Olen toiminut liikejuridiikassa 1990-luvun puolivälistä lähtien ja olen ensimmäisen sukupolven EU-taustaisia juristeja Suomessa. Pyrin myötävaikuttamaan siihen, että yritysvastuuasiat tulisivat keskeiseksi osaksi sekä juristien että liiketoimintaväen jokapäiväistä työtä. Kestävän kehityksen toteuttaminen osana yritysten strategiaa vaatii paljon työtä, oikeaa asennetta ja innovatiivisia ratkaisuja. Minua inspiroi mahdollisuus vaikuttaa tähän kehitykseen. Osaamisalueitani ovat vastuullisuustyön lisäksi julkiset hankinnat, valtiontukiasiat ja kilpailuoikeudelliset asiat. Toimin Asianajotoimisto Castrén & Snellmanin osakkaana ja vastuullisuustyön johtajana.  Olen Yritysvastuuoikeuden yhdistyksen perustajajäseniä. 

Kouluttajan koko profiili

Otto Lindholm

Otto Lindholm

Teknologiajuristi, asianajaja

Otto Lindholm on kokenut teknologia- ja datajuristia sekä asianajaja, joka on toiminut urallaan asianajajan tehtäviensä lisäksi myös yritysjuristina sekä isossa pörssiyhtiössä Cargotecilla että pienemmässä kotimaisessa yhtiössä Fonectalla. Työssään Otto on toiminut juridisena neuvonantajana globaaleissa teknologiahankkeissa, datapohjaisten liiketoimintojen kehittämisessä, yrityskaupoissa sekä näistä aiheutuneiden ongelmien ja riitojen ratkaisutilanteissa. 

Kouluttajan koko profiili

Heidi Pech

Heidi Pech

Heidi Pech, Head of Diversity, Equity & Inclusion, Futurice

Heidi Pech johtaa monimuotoisuus- ja inkluusiotyötä Futuricella. Hänen saa virtaa työnsä merkityksellisyydestä ja haluaa rakentaa yhdenvertaisempaa kulttuuria niin yrityksen sisällä kuin koko ympäröivässä yhteiskunnassa. Heidillä on laajaa kokemusta eri HR-tehtävistä kansainvälisissä ympäristöissä, mutta nykyisessä roolissaan hän kokee löytäneensä varsinaisen ammatillisen kutsumuksensa. Hän on rakentanut ammatillista osaamistaan eri sektoreilla osaamisen kehittämisen, rekrytoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen parissa yli 15 vuoden ajan sekä Suomessa että ulkomailla.  

Kouluttajan koko profiili

Jari Halt

Jari Halt

Toimitusjohtaja, GS Health Oy

Jari on toiminut erilaisissa työhyvinvoinnin ja valmentamisen asiantuntija- ja johtotehtävissä 20 vuoden ajan. Jarin valmennettavina on ollut lukuisia yrityksiä useilta eri toimialoilta. Viimeiset viisi vuotta Jari on pääsääntöisesti työskennellyt vaativia asiantuntijatehtäviä tekevien henkilöiden ja yritysten ylimmän johdon kanssa. 

Jarin mukaan meillä on yhteiskunnan tasolla kaksi merkittävää haastetta. Toinen liittyy ilmaston lämpenemiseen ja luonnonvarojen ehtymiseen ja toinen ihmisten fyysisten kunnon heikkenemiseen ja psyykkisten vaateiden kasvuun. Nämä johtavat epätasapainotilaan ja näkyvät terveydentilan heikkenemisenä. 

Kouluttajan koko profiili

Terhi Mäkelä

Terhi Mäkelä

Senior Principal, Korn Ferry

Olen monissa liemissä keitetty hyvän johtamisen, toimivien organisaatioiden ja monimuotoisen työelämän puolestapuhuja. Reippaat 20 vuotta olen näiden asioiden parissa työskennellyt ja suhtaudun edelleen intohimoisesti liiketoimintojen ja kulttuurien transformaatioihin sekä inklusiivisempien työyhteisöjen rakentamiseen. Mottoni on: ”Fall seven times, stand up eight.”    

Kouluttajan koko profiili

Harri Puskala

Harri Puskala

Senior Associate, Roschier

Harri Puskala toimii asianajajana Roschierin EU & Competition -praktiikassa. Ennen Roschierille siirtymistään hän työskenteli erikoistutkijana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa. Harrilla on laaja kokemus yrityskauppavalvontaan, kartellitutkintoihin, määräävään markkina-asemaan, yritysten välisiin yhteistyöjärjestelyihin, sekä ulkomaalaisten yritysostojen valvontaan liittyvistä toimeksiannoista ja prosesseista Suomen ja EU:n viranomaisissa ja tuomioistuimissa. OTM -tutkintonsa lisäksi Harrilla on kilpailuoikeudellisen taloustieteen tutkinto King’s College yliopistosta Lontoosta. Harri aloitti Roschierilla vuonna 2018. 

Kouluttajan koko profiili

Ami Paanajärvi

Ami Paanajärvi

Partner, Roschier

Ami Paanajärvi on EU- ja kilpailuoikeuspraktiikan vetäjä. Hänellä on mittava kokemus kilpailuoikeudellisista prosesseista EU-komissiossa, Kilpailu- ja kuluttajavirastossa sekä multikansallisten prosessien hallinnoimisesta. Hän avustaa asiakkaita erilaisissa kilpailuoikeudellisissa kysymyksissä liittyen mm. yrityskauppavalvontaan, kilpailuvalvontaan ja compliance -arvioihin, valtiontukeen, toimialakohtaiseen sääntelyyn ja ulkomaalaisten yrityskauppojen valvontaan. Ami on yksi Suomen johtavista asiantuntijoista alallaan (mm. Chambers Europe, The Legal 500, Who’s Who Legal ja Global Competition Review -julkaisujen mukaan). Ennen siirtymistään Roschierille vuonna 2006, hän työskenteli kuusi vuotta asianajajana Amsterdamissa ja Brysselissä asianajotoimisto Stibben palveluksessa. Amista tuli osakas 2017. 

Kouluttajan koko profiili

Minna Ruusuvuori

Minna Ruusuvuori

Chief Sales & Marketing Officer, Houston Inc.

Minulla on takana noin 20 vuotta vaativissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä erilaisista digitalisaatio-, ohjelmisto- kuin palveluyrityksistäkin.  

Johdan merkityksellisyyteen pohjaten, tavoitteellisella ajattelutavalla yhdistäen sydämen ja pään, tunteet ja järjen. Uskon voimakkaasti, että avain menestykseen on valita joukkueeseen oikeat ihmiset ja tukea heitä menestymään. Tiimillä, joka on täynnä onnellisia ja motivoituneita ihmisiä, voi valloittaa vaikka maailman – ja rakentaa hyviä menestyviä yrityksiä. 

Sydämeni lyö myynnin ja markkinoinnin lisäksi asiakaskokemukselle Koska aihe on lähellä sydäntäni, olen antanut aiheelle viime vuosina paljon aikaa. Taustalla onkin tutkimus Jyväskylän yliopistoon hyvän asiakaskokemuksen anatomiasta yritysten välisessä liiketoiminnassa. Lisätietoa, tutkimusdokumentaatio ja tulokset löytyvät osoitteesta www.asiakaskokemusb2b.fi 

Ihmisenä minua kuvataan usein positiivisena, energisenä ja päättäväisenä. Sally Hogsheadin Howtofascinate.com mukaan olen The People’s Champion. Myers-Briggs Personality -tyypiltäni olen ENTJ

Kouluttajan koko profiili

Sami Miettinen

Sami Miettinen

Investointipankkiiri, DCM Capital Oy

Olen investointipankkiiri ja Uusi neuvotteluvalta (WSOY) kirjan kirjoittaja, joka on eniten myynyt neuvotteluopas Suomessa. Youtube-kanavani #neuvottelija on yksi katsotuimmista ja kuunnelluista liiketoiminta-podcast/tube-kanavista Suomessa, jota seuraa noin 15,000 ihmistä ja sen jaksoja on katsottu yli miljoona kertaa. 

Kouluttajan koko profiili

Paula Ruohoranta

Paula Ruohoranta

Head of Sales, XMLdation

Paula on työskennellyt myynnin parissa lähes 20 vuotta, joista noin puolet Lontoossa. Oman uran hän on rakentanut finanssi- ja fintech-alalla, mutta on mentoroinut erikokoisia kasvuyrityksiä läpi toimialojen. Näiden lisäksi Paula auttaa naisia valmistautumaan palkkaneuvotteluihin ja myymään oman osaamisensa. 

Kouluttajan koko profiili

Dakota Robin

Dakota Robin

kansainvälisesti pätevä DEI konsultti, ihmisoikeuskouluttaja sekä puhuja

Ihmisoikeuskouluttaja, Monimuotoisuus & inklusiivisuus konsultti, LGBTQ + erikoisosaaja & Puhuja.

Kouluttajan koko profiili

Hannu Medina

Hannu Medina

Perustaja ja toimitusjohtaja, Medina Helsinki Communications Oy

Hannu Medina on sateenkaariviestinnän ja sateenkaarimatkailun asiantuntija ja kokemuskouluttaja. Hannu auttaa yrityksiä inklusiivisessa ja sateenkaariystävällisessä viestinnässä. Medina auttaa yhdistämään arvoviestinnän ja bisneksen, sekä ulkoisen ja sisäisen viestinnän. Hannu innostuu jokaisesta toimenpiteestä, joka tekee yhteiskunnastamme entistä osallistavamman, yhdenvertaisemman ja empaattisemman. 

Kouluttajan koko profiili

Sanna Kalmari

Sanna Kalmari

Esteettömän matkailun asiantuntija, Tmi Palmuasema

Sanna Kalmari on Suomen suosituimman esteettömän matkailun tietolähteen, matkablogi Palmuaseman ylläpitäjä ja esteettömän matkailun asiantuntija. Harvinaisen SMA-lihassairautensa vuoksi Sanna ei ole koskaan pystynyt kävelemään. Siksi osa Sannaa on sähköpyörätuoli. Renkaat, jotka antavat hänelle mahdollisuuden kiertää pitkin maailman rantoja.  

Sanna on vaikeavammainen, mutta hän on paljon muutakin; sosionomi, matkailuvirkailija, kirjoittaja, yrittäjä, kouluttaja, matkanjohtaja ja elämästä innostuja. Sanna rakastaa lämpöä, aurinkoa ja kauneudesta mykistymistä. Sanna oli ehdolla vuoden 2018 Finnish Travel Galassa Vuoden Matkailuvaikuttajaksi. Vuonna 2022 hän sai yli kymmenen vuotta jatkuneesta työstään kunniamaininnan Esteetön Suomi -kilpailussa.   

Kouluttajan koko profiili

Tiina-Emilia Kaunisto

Tiina-Emilia Kaunisto

Työelämän erityisasiantuntija, Monimuotoiset perheet -verkosto

Tiina-Emilia Kaunisto on työelämän erityisasiantuntija Monimuotoiset perheet -verkostosta. Tiina-Emilia muistuttaa työkseen työelämää siitä, etteivät kaikki perhetilanteet mahdu samaan lokeroon. Verkoston edustamat perheryhmät ovat tavalla tai toisella rakenteellisesti erilaisia kuin se perhe, jota usein ajattelemme ”tavallisena” perheenä.  

Kouluttajan koko profiili

Hanna Repo

Hanna Repo

Sisältömarkkinointijohtaja, Alma Media, Alma Brand Studio

Toimin Alma Median sisältömarkkinointijohtajana ja vedän Alma Brand Studiota. Olen toiminut sisältömarkkinoinnin parissa 20 vuotta. Innostun edelleen, kun pääsen miettimään, miten yrityksessä oleva asiantuntemus ja osaaminen saadaan rakennettua oikeita kohderyhmiä kiinnostavaksi sisällöksi. Siis oikeasti kiinnostavaksi! Aikaisemmin olin vuosia taloustoimittajana, sieltä kumpuaa kiinnostus yritysten toimintaan ja kasvuun sekä silmiä avaaviin sisältöihin.

Kouluttajan koko profiili

Helmi Saksala

Helmi Saksala

Toimitusjohtaja, Autiosaari

Helmi Saksala on Autiosaari Oy:n toimitusjohtaja, viestinnän valmentaja ja kirjoittaja, tapahtuma- ja luovien alojen osaaja sekä entinen tulevaisuustalo Sitran asiantuntija. 

Uransa aikana Saksala on työskennellyt yhdessä esiintyvien taiteilijoiden, innovaattoreiden ja yhteiskunnallisten vaikuttajien sekä mm. logistiikka-, teknologia- ja palvelualan ammattilaisten kanssa auttaen yrityksiä ja tekijöitä tunnistamaan oman tarinansa ja erottumaan relevantilla viestinnällä. 

Kouluttajan koko profiili

Hanna Siefen

Hanna Siefen

Oppimisen asiantuntija

Hanna Siefen on psykologi ja oppimisen asiantuntija. Hän on erikoistunut oppimisen psykologiaan ja on valmentanut tuhansia ihmisiä kehittämään asiantuntemustaan ja itsetuntemustaan. 

Elokuussa 2021 ilmestyi Hannan kirjoittama tietokirja Uteliaisuuden taito - Kun oppiminen on tietämistä tärkeämpää (Tuuma-kustannus). Hanna tuottaa myös suosittua Oppimisen psykologia -podcastia. 

Kouluttajan koko profiili

Atso Ahonen

Atso Ahonen

Esteettömyysasiantuntija, Riesa Consultative Oy

Atso Ahonen on esteettömyysasiantuntija, joka tuntee vammaisten henkilöiden tarpeet ja toiveet. Esteettömyys tarkoittaa Atsolle käytännön toimivuutta ja näkymistä konkreettisesti kaikkien ihmisten arjessa. Yrittäjänä Atso kokee voivansa edistää yhdenvertaisuutta käytännön tasolla!

Kouluttajan koko profiili

Anni Kyröläinen

Anni Kyröläinen

Esteettömyysasiantuntija, Riesa Consultative Oy

Anni Kyröläinen on esteettömyysasiantuntija vailla vertaa. Työhistoriassaan hän on työskennellyt monipuolisesti vammaisten työllisyyteen ja osallisuuteen liittyvien teemojen parissa, ja nyt hän edistää näitä asioita yrittäjänä Riesa Consultative Oy:ssa.

Kouluttajan koko profiili

Sanna-Leena Knuuttila

Sanna-Leena Knuuttila

FM, selkokielen kouluttaja, selkomukauttaja ja selkokirjailija.

FM, selkokielen kouluttaja, selkomukauttaja ja selkokirjailija

Selkenee

Sanna-Leena Knuuttila on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja toimii tällä hetkellä yrittäjänä.

Knuutila on toiminut selkokielen parissa vuodesta 2016, ja on Selkokeskuksen kouluttama selkokielen asiantuntija. Knuutila on mukana myös Selkokeskuksen selkokielen kirjoittamisen ja kouluttamisen asiantuntijatiimeissä.

Työkseen Knuutila kouluttaa eri työyhteisöjen työntekijöitä kirjoittamaan selkokieltä ja puhumaan selkokielellä. Tämän lisäksi hän selkomukauttaa eli kääntää yleiskielistä tekstiä selkokielelle yksityisille ja julkisille toimijoille silloin, kun tekstin kohderyhmänä ovat lukijat, jotka hyötyvät selkokielestä.

Knuutila on myös selkokirjailija, joka kirjoittaa selkokielistä, aikuisille suunnattua kaunokirjallisuutta. Knuutilalta on julkaistu suomalaisen naisen sotahistoriaan pohjautuvat trilogia ja pian julkaistaan hänen ensimmäisen selkomukautuksensa Marko Hautalan kauhuteoksesta Pimeän arkkitehti.

Sanataideohjaajana Knuutila opettaa luovaa kirjoittamista ja elämäkerrallista kirjoittamista muun muassa ala- ja yläkouluissa sekä kansalaisopistoissa. Hän on myös ohjannut sanataidepajoja ikäihmisten palvelukodeissa.

Kouluttajan koko profiili

Tarja Vartiainen

Tarja Vartiainen

Työhyvinvointivalmentaja, Certified Business Coach, yrittäjä, Roihu Coaching Oy

Tarja Vartiainen on Roihu Coaching oy:n perustaja ja pitkänlinjan yrittäjä (vuodesta 2010) Savon sydämestä, Kuopiosta. Tarjalla on lähes 20 vuoden kokemus pk-yritysten liiketoiminnan ja HR- kehittämistyöstä sekä taloushallinnosta.

Tarjan lupaa kannustaa, oivalluttaa ja tukea asiakkaitaan kohti tavoitetta.

Kouluttajan koko profiili

Jori Jokinen

Jori Jokinen

Tietosuojavastaava, Elisa Oyj

Olen Jori Jokinen ja toimin tietosuojavastaavana Elisa Oyj:ssä, joka on suomalainen tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden tarjoaja. Työtehtävissäni pääsen näkemään monipuolisesti erittäin mielenkiintoisia sähköiseen viestintään ja tietosuojaan liittyviä kysymyksiä. Ennen nykyistä toimenkuvaani toimin tietosuoja- ja teknologiajuridiikkaan erikoistuneena asianajajana. Tietosuojaa, sähköistä viestintää ja teknologiaa koskeva juridiikka on siis ominta osaamisaluettani. Eritoten näiden alueiden jatkuva, paikoin nopea kehittyminen ja monimuotoistuminen pitää minut innostuneena ja vihkiytyneenä yksityisyyden suojaa, sähköistä viestintää ja teknologiaa koskeviin kysymyksiin. 

Kouluttajan koko profiili

Anna Lohman

Anna Lohman

Organisaatiopsykologi, laillistettu psykologi PsM, Ekonomi KTM, Organisaatiokonsultti FINOD, Työnohjaaja STOry

Kouluttajana toimii työpsykologi PsM, ekonomi KTM, työnohjaaja STOry ja organisaatiokonsultti FINOD Anna Lohman, joka on erikoistunut työelämän psykologisiin ilmiöihin. Anna auttaa työkseen työntekijöitä, työyhteisöjä, esihenkilöitä ja johtoa tekemään työtä helpommin ja tehokkaammin. Organisaatiopsykologian rautaiseksi asiantuntijaksi luonnehdittu Anna tunnetaan kouluttajana hänen lämpimästä, ihmisläheisestä ja selkeästä tavastaan käsitellä työelämän psykologisia kysymyksiä. 

Kouluttajan koko profiili

Sami Sallinen

Sami Sallinen

Konfliktinhallinnan ja kehonkielen asiantuntija, Kehokoodi

Olen yli kolmekymmentä vuotta työskennellyt vaikeiden neuvottelujen ja haastavien vuorovaikutustilanteiden parissa. Rakentavan ja tavoitteellisen vuorovaikutuksen menetelmiä opin ymmärtämään työskennellessäni vaativissa poliisitehtävissä huume- ja väkivaltarikostutkijana, Suojelupoliisin virkamiehenä ja erityisesti kansainvälisissä undercover -tehtävissä. Viimeiset parikymmentä vuotta olen soveltanut poliisissa oppimiani metodeja yritysmaailman neuvotteluissa ja konfliktin hallinnassa.

Kouluttajan koko profiili

Emilia Kujala

Emilia Kujala

Psykoterapeutti, sosiaalipsykologi (VTM), Mielellä hyvinvointi- ja koulutuspalvelut

Emilia Kujala on kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti, sosiaalipsykologi (VTM) ja tietokirjailija. Kujala kirjoittaa kirjojen lisäksi kolumneja Yle Uutisille ja tekee mielenterveyttä ja yhteiskuntaa käsittelevää Mielipäiväkirja-podcastia yhdessä Jenni Janakan kanssa. Yrittäjyys mahdollistaa sen, että Emilia saa tehdä työkseen kaikkea sitä, mistä hän syttyy ja kokee yhteiskunnallisesti tärkeäksi. Emilian viikot täyttyvät kouluttamisesta, puhekeikoista, kirjoittamisesta sekä somevaikuttamisesta. Emilia on ensisijaisesti ihminen ja sitten vasta asiantuntija. Emilia kokee ymmärrettävän tiedeviestinnän tekemisen velvollisuudekseen ja haluaa herättää avointa keskustelua myös vaikeista asioista.   

Kouluttajan koko profiili

Kenneth Ståhls

Kenneth Ståhls

Lead Knowledge Management Advisor, Loihde Analytics Oy

Kenneth Ståhls on pitkän linjan taloushallinnon- ja tiedolla johtamisen ammattilainen, joka on toiminut mm. SOTE-kentällä talouspäällikkönä ja tietojohtamisen vastuuhenkilönä. Kaikki tekeminen Kennethin elämässä liittyy jollain tapaa raportointiin: hän on tuottanut raportteja, ostanut raportteja, myynyt raportteja, selitellyt raportteja, korjannut raportteja ja visualisoinnut raportteja.  Ainoa raportointiin liittyvä asia, jota hän ei juuri ole tehnyt, on niiden hyödyntäminen. Tämä onkin Kennethin intohimon kohde: miten varmistaa, ettei turhia raportteja tuoteta ja että mittarit, jotka valitaan palvelevat päämäärää? 

Kouluttajan koko profiili

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio

Puhetaidon kouluttaja, Antti Mustakallio Oy

Antti on puhetaidon ja esiintymisen kouluttaja, puheenkirjoittaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Lisäksi media käyttää häntä julkisten esiintymisten kommentoijana. Vapaa-ajallaan Antti soittaa pasuunaa big bandissa ja järjestää jazzkonsertteja. 

Kouluttajan koko profiili

Tanja Lappi

Tanja Lappi

Työuupumusaktivisti, työterveyspsykologi, työkykyjohtamisen asiantuntija

Tanja Lappi on ajatustyöhön, -työntekijöihin ja -yrityksiin erikoistunut työterveyspsykologi ja yritysjohdon luottovalmentaja jaksamisen ja työkykyjohtamisen asioissa. Tanja on kohdannut työurallaan satoja työuupuneita, sparrannut esihenkilöitä ja johtoa lukuisissa eri organisaatiossa. Tanjan unelma on, että työuupumuksesta voitaisiin tulevaisuudessa puhua menneessä aikamuodossa. 

Tanja haluaa laittaa itsensä likoon, hänellä on ratkaisukeskeinen, positiivinen asenne elämään ja aina pieni pilke silmäkulmassaan. Hänen kokemuksensa sekä yritysmaailmasta, kasvuyrittäjyydestä (yksi Heltin perustajista) että työterveyspsykologin yksilötyöstä on ainutlaatuinen yhdistelmä liiketaloutta, psykologiaa ja johtamista. 

Kouluttajan koko profiili

Outi Ikonen

Outi Ikonen

Johtava organisaatiopsykologi, Terveystalo

Outilla on vahva liiketoiminnan ja talouden asiantuntijuus. Hänen eritysosaamistaan on organisaatioiden rakenteiden ja prosessien parantaminen sekä johdon osaamisen kehittäminen. Outi on työskennellyt myös talousjohdon asiantuntijatehtävissä. Outin tavoitteena on yhdistää inhimillisyys ja tehokkuus, jotta sekä ihmiset että liiketoiminta voivat hyvin. Erityisenä kiinnostuksen kohteena hänellä on luottamuksen vahvistaminen organisaatioissa.  

Kouluttajan koko profiili

Tatu Kulmala

Tatu Kulmala

Partner, DOKS® - Suomen Tunnistetieto Oy

Olen yksi DOKS®-palvelun perustajista ja toimin päivittäisessä työssäni monipuolisesti tuotekehityksen, rahanpesuregulaation ja ohjeistusten sekä myös asiakkaidemme konkreettisten tarpeiden ratkaisemisen tehtävissä. Taustaltani olen juristi ja toiminut pitkään teknologiaan ja IT-sovelluksiin liittyvien kysymysten parissa. Innostun nimenomaan ratkaisujen etsimisestä ja löytämisestä ja sitä kautta asiakkaiden auttamisesta. 

Kouluttajan koko profiili

Lauri Saviharju

Lauri Saviharju

Tekninen Koordinaattori, Videoeditoija, Alma Talent

Kouluttajan koko profiili

Maria ”Maisa” Setälä

Maria ”Maisa” Setälä

Oikeustieteen maisteri, Tradenomi (johtaminen ja organisaatiot)

Maisa on työsuhdejuridiikkaan erikoistunut HR- ja palkitsemisen ammattilainen ja kokenut valmentaja. Kokonaispalkitseminen, toisten arvostaminen, hyvä johtajuus ja niitä tukevat mietityt henkilöstökäytännöt voittavat Maisan mielestä mennen tullen tehokkuudessaan lait ja asetukset – silti molempia tarvitaan. Valmentajana Maisa on saanut kiitosta isojen asiakokonaisuuksien ymmärrettäviksi ja ihmislähtöiseksi tekemisestä, sekä rautaisesta osaamisestaan ja innostavasta esiintymistavastaan. 

Kouluttajan koko profiili